Wanted

 

 Eduskunta saa käsiteltäväkseen uudistetun lain lapsen adoptiosta. Lakivaliokunta on käsitellyt asiaa kahden viikon ajan kuullen kymmeniä asiantuntijoita. Lakiesityskappaleeni on yliviivaustussin punaama ja täynnä merkkilappuja. Käsittely alkaa olla nyt lopuillaan, ja on aika antaa valiokunnan kannanotto asiasta. Tämän lain tärkein tehtävä on ajaa lapsen etua ja suojella häntä. Esitystä käsiteltäessä ei kuitenkaan voi välttää ajattelemasta lasta toivovaa vanhempaa, lapsestaan luopuvaa biologista vanhempaa, yhteiskunnan asenteita ja resursseja. Asia ei ole millään tavalla yksinkertainen.

 Lakiesitys pitää sisällään adoptiohakijan enimmäisiän sekä adoptoitavan ja adoptiohakijan välisen vähimmäis- ja enimmäisikäeron. Lapsen ja hakijan välinen ikäero tulee olla vähintään 18 vuotta ja enintään 45 vuotta. Adoptionhakija ei saisi olla 50 vuotta vanhempi. Pariskunnan kohdalla ikä katsotaan vanhemman hakijan mukaan. Näistä voitaisiin poiketa erityisistä syistä esimerkiksi perheen sisäisessä adoptiossa. Käytännössä lapsia tulee adoptoitavaksi niin vähän, että moni lasta haluava jää vain haaveilemaan asiasta. Todellisuudessa pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen tulee pariskuntia adoptiojonoon vasta sen ikäisenä, että kahden lapsen adoptio samaan perheeseen määräikään mennessä on usein mahdoton toteuttaa. Adoptiojonoissa odotusaikakin on useita vuosia.

 Moni adoptoitu kaipaa adoptiosisarusta. Sisarus helpottaa adoptiolapsen sopeutumista yhteiskuntaan. Vertaistuki on oman erilaisuuden hyväksymisessä tärkeää. Adoptoitujen kokemuksia lukiessaan havahtuu siihen, että joskus muu perhe haluaa unohtaa adoption. Adoption toteuduttua lasta kaivanneet vanhemmat voivat haluta unohtaa vuosien odotuksen ja pelon lapsettomuudesta. Lapsi on todella haluttu perheenjäsen ja nyt perhe voi viimein elää elämäänsä kokonaisena ja onnellisena. Samaan aikaan lapsi kasvaa usein ympäristössään erilaisena ja tuntee kaikesta rakkaudesta huolimatta sisällään hylätyksi tulemisen pelkoa.  Tämän tunteen kanssa lapsi kokee olevansa perheessäkin yksin.

 Saman kokenut sisarus voi helpottaa oloa. Adoptiovanhemmat voivat auttaa lasta käsittelemään näitä tunteita, jos he saavat siihen työhön riittävästi tukea ammattilaisilta. Vaikka ammattilaiset ovatkin nostaneet esille nämä tarpeet, pystyykö uusi laki mahdollistamaan riittävän tuen perheille? Lakiesityksessä pidetään tärkeänä adoptioneuvonnan antamista ennen ja jälkeen adoption. Käytännössä jälkiadoptioneuvonta usein kuitenkin tarkoittaa heti adoption jälkeen annettua tukea. Adoptoidun lapsen ja hänen perheensä tuen tarve saattaa nousta esille vasta lapsen esimurros- ja murrosiässä. Tällöin moni jää asiansa kanssa yksin. Psykososiaalisen tuen puute voikin pahimmillaan johtaa ongelmien vaikeutumiseen ja pahenemiseen. Adoptoitu lapsi tarvitsisikin paljon tiiviimpää ja pitempikestoista tukea kuin me nyt annamme, jotta osaisi rakentaa itselleen ehyttä identiteettiä.

 

Jokaiselle meille on tärkeää olla haluttu – wanted. Joskus jonkin asian toivominen, voi muuttua kipeäksi asiaksi. Joskus itsensä eheäksi tuntemiseksi ei riitä pelkästään se, että on ollut toivottu. Kaikkien näiden tunteiden keskellä, tulee lainsäädännön kuitenkin turvata lapselle oikeus sekä biologisiin että adoptiovanhempiinsa ja oikeus riittävään tukeen aikuiseksi kasvaessaan.