Painajaismaiset tarinat taas vanhusten kaltoinkohtelusta ovat totta läänihallitusten raporttienkin mukaan. Niissä kerrotaan vanhusten kärsivän ulkoilun puutteesta, liian niukasta ravinnosta, sänkyyn sitomisesta ja huoneisiin lukitsemisesta. Epäkohtia selitetään liian vähäisellä henkilökunnalla. Näin ei saa olla maassa, joka on luotu hyvinvointivaltioksi. Jokainen ansaitsee vanhuutensa varalle parempaa.
Kukaan ei tahdo ottaa vastuuta siitä, miten olemme päästäneet tilanteen tällaiseksi. Eikä syyllisiä hakemalla ongelmia ratkaistakaan. Myöskään hoivamuotojen laittaminen paremmuusjärjestykseen ei vie meitä asiassa eteenpäin, sillä jokaista niistä tarvitaan. Kun julkisessa keskustelussa kiistellään kotihoidon ja raskaan laitoshoidon eroista, unohtuu siinä koko hoivapalveluidemme kirjo. Toivonkin, ettei kuntien päättäjille ja virkamiehille synny nyt käydystä keskustelusta sellaista kuvaa, että laitoshoitoa tulee välttää kaikin keinoin. Se ei olisi oikein niitä kohtaan, jotka eivät enää pärjää kotona ja tarvitsevat laitoshoitoa saadakseen turvallisen ja arvokkaan vanhuuden. Näitä vastakkainasetteluja tärkeämpää olisikin puhua vanhusten yhtäläisistä oikeuksista, avun ja hoivan oikea-aikaisuudesta, kuntoutuksesta sekä tarpeeseen nähden riittävästä henkilöstömäärästä.
Valmistelussa olevan vanhuspalvelulain tehtävä on luoda ikäihmisten hyvinvoinnille ja oikeuksille raamit Suomessa. Laki velvoittaisi kuntaa huolehtimaan ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn tukemisesta sekä heidän tarvitsemistaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Palvelut tulisi ensisijaisesti antaa viipymättä kotiin, mutta lakiehdotus asettanee myös laatuvaateet laitoshoidolle henkilöstömitoituksineen. Tavoitteenamme onkin saada parannettua nykyisiä suosituksia ja nostaa mitoitus seitsemään hoitajaan kymmentä vanhusta kohti. Vanhuspalvelulain myötä kunta tarjoaisi myös hyvinvointia edistävää toimintaa ikäihmisille. Se tarkoittaa ehkäiseviä kotikäyntejä, terveystarkastuksia ja neuvontapalveluja.
Tuleva laki antaa parhaimmillaan vanhustyölle laajat ja hyvät puitteet, mutta lain hengen luovat vasta vanhusten parissa työskentelevät. Lainsäätäjien tehtävä on turvata jokaiselle vanhukselle yhtäläinen oikeus hyvään hoivaan ja työntekijöille mahdollisuus toteuttaa se käytännössä. Työ vanhusten parissa vaatii lain lisäksi kuitenkin tekijöiltään ymmärrystä, osaamista ja taitoa olla läsnä. On myös syytä muistaa, ettei yhteiskunta voi koskaan korvata omaista. Läheisellä onkin oma tärkeä paikkansa ikäihmisten arjessa. Jokainen näistä palasista on tärkeä osa kokonaisuutta, josta rakentuu arvokas vanhuus.
