Julkisen terveydenhuollon rinnalle on tullut yhä kasvava yksityinen sektori. Yhä useammassa kunnassa myös erilaisia hoivapalveluita ulkoistetaan kiihtyvällä tahdilla. Näin tehdään siinä uskossa, että yksityistäminen jollain tavalla ratkaisisi kuntatalouden kestävyysongelman. Tästä kaikesta voisi siis ajatella, että olemme valinneet suunnaksi julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon yksityistämisen. Jos tällainen valinta olisi tehty, olisi samassa yhteydessä pitänyt säätää aktiivisesta ja kattavasta valvonnasta sekä uudistaa kilpailutuslainsäädäntöämme turvaamaan erityisen haavoittuvien ryhmien palvelut. Näin ei kuitenkaan ole tehty. Tämä kielii joko täysin keskeneräisen mallin käyttöönottamisesta tai siitä, että on juututtu kiinni menneeseen tilanteessa, jossa maailma elää jo nykyisyyttä.
Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tulleet osaksi järjestelmäämme jäädäkseen. Tämä lisää ihmisten valinnanvapautta, ja on siten hyvä lisä julkisille palveluille. Meidän tulee kuitenkin itse valita yksityisten palveluiden osuus kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista. Emme myöskään saa altistaa sairaita, heikkoja ja apua tarvitsevia kansalaisiamme markkinoiden armoille, vaan meidän tulee taata laadukkaat ja inhimilliset palvelut ihan kaikille. Sen vuoksi voisimmekin ottaa varoittavana esimerkkinä viime viikon uutisen Ruotsista. Siellä nimittäin vanhustenhoitoa tarjoavaa yksityistä yhtiötä syytetään kehnosta hoidosta ja kaiken muun syrjäyttävästä voiton tavoittelusta. Yhtiön henkilökunta punnitsee vanhusten vaipat, jotta vaippojen vaihdot voidaan minimoida. Johdon mukaan tavoitteena on mukavuuden lisääminen. Henkilökunnan edustajien mukaan vaippojen koko kapasiteetti on käytettävä hyväksi säästösyistä. Tällaiset uutiset pysähdyttävät. Taas huomio kiinnittyy valvontaan tai lähinnä sen puutteeseen. Suomessakin taitaa olla tosiasia, että kunnat eivät resurssipulassaan pysty tällä hetkellä kovinkaan aktiivisesti valvomaan niitä palveluita, joita he ovat ulkoistaneet. Valvontavastuu on siirtynyt liian usein palvelun käyttäjälle ja heidän omaisilleen.
Toivon, että tämä valelääkäristä alkanut keskustelu valvonnasta sekä koko sosiaali- ja terveysjärjestelmästämme aloittaa tervehdyttävän vuoropuhelun ongelmista sekä järjestelmämme tulevaisuuden suunnasta. Järjestelmämme kaipaa muutosta erityisen haavoittuvien ryhmien, kuten vammaisten, palveluiden kilpailuttamisen kieltämiseksi. Myös valvontajärjestelmämme tulee uudistaa monilta osin. Tulevaisuuden suuntaa ei markkinoiden tule määrätä eikä valvontavastuuta saa väistellä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kentän muuttumista voisi verrata rekkaan. Rekkaan, joka menee kovaa vauhtia eteenpäin, muttei sitä ohjaa kukaan. Kukaan ei ole edes tarkistanut, että rekka on ajokelpoinen. Tällainen rekka on riski kaikille tiellä liikkujille ja rapauttaa luottamuksen kanssatoimijoihin. Lopullisen törmäyksen seuraukset ovat katastrofaaliset. Ensimmäisiä merkkejä tällaisesta hallitsemattomasta tilanteesta sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo tullut esiin. Tämä ei saa jatkua. On valittava suunta kehitykselle, ja sen jälkeen ryhtyä luomaan järjestelmä, joka on valehtelematta koko maailman paras!
