Vaalityö takana – työn tulos edessä

Kansanedustajaehdokkaat tukijoineen saavat tänään päätökseen kuukausia kestäneen projektinsa. Ajatukseni karkaavat väkisinkin jo huomiseen iltaan. Huomenna iltakahdeksan jälkeen saamme tietää uudet kansanedustajamme. Nyt on kuitenkin vielä hyvä hetki kerrata kuljettua vaalipolkua.

Vaalityössä toreilla ja erilaisissa tilaisuuksissa tapaamieni ihmisten yleisin viesti eduskunnalle on koskenut eläkkeiden taitettua indeksiä. Eläkeläiset ovat aivan oikeutetusti harmissaan siitä, että heidän ostovoimansa on viime vuosina laskenut koko ajan. Eläkkeiden korotukset ovat olleet monen mielestä melkein pilkkaa, sillä samaan aikaan postilaatikosta on tipahtanut entistä suurempi sähkölasku. Tämä viesti on tullut niin monesta suusta, että seuraavan eduskunnan on syytä asiaa miettiä uudelleen.

Mediassa ja television vaalitenteissä on taas eniten puhuttu vakuusrahastosta ja Portugalin talousvaikeuksista. Asia on tärkeä, mutta se on saanut aivan liikaa tilaa vaalikeskusteluissa. Ihmisille tärkeitä asioita, kuten verotusta, työllisyyttä tai terveydenhuollon tulevaisuutta ei mediassa ole käsitelty riittävästi. Siitä huolimatta monet ihmiset ovat onneksi käyneet kanssani keskustelemassa terveydenhuollon nykytilasta. Viesti on ollut selvä. Järjestelmämme on oikeudenmukainen ja hyvä, mutta palvelutason vuoksi se on menettänyt ihmisten luottamuksen. Ihmiset eivät vaadi kohtuuttomia. Toiveena on, että lääkäriin on päästävä eikä ovelta käännytetä palvelua tarvitsevaa.

Olen ollut iloinen siitä, että ihmiset ovat tulleet kertomaan minulle yhteiskunnan epäkohdista. Kansanedustajan pitää tavata aktiivisesti alueensa ihmisiä koko edustajakautensa ajan, sillä sieltä nousevat esille ne asiat, joiden puolesta poliitikon on eduskunnassa tehtävä töitä. Olen nauttinut erityisesti viimeisistä vaalityön viikoista, jolloin olen kiertänyt ympäri Satakuntaa ja tavannut satoja ihmisiä. Hyvää vaalitunnelmaani ovat nostattaneet totta kai myös muiden ehdokkaiden kanssa käydyt vilkkaat keskustelut. Erityisesti tunnen kuitenkin syvää kiitollisuutta ja ylpeyttä omia tukijoukkojani kohtaan. He ovat tehneet aktiivista ja positiivista vaalityötä jo usean kuukauden ajan. Heidän ansiostaan kaupunkikuvassa on tullut tutuksi vaaliteemani Enemmän huomista takkeineen ja kasseineen.

Elämäni on ollut tosi rikasta näiden ihmisten keskellä. Vaikka olen laittanut itseni täysillä likoon, uskon kuitenkin saaneeni teiltä tukena ja kannustuksena antamaani enemmän. Vaalityö on nyt kuitenkin takana ja kovan työn tulos vielä edessä. Tänään on siis aika siirtyä hetkeksi sivuun. Toivottavasti kuitenkin vain pieneksi hetkeksi. Huomenna saan tietää olenko tällä työlläni saavuttanut luottamuksenne.

Kristiina