Työelämässä vaaditaan nykyään monia muitakin ominaisuuksia kuin vain sitä, että teet juuri oman työsi hyvin. Odotuksia asetetaan myös ihmisen persoonalle. Työpaikkailmoituksia selatessa voikin pää mennä pyörälle: moneen työpaikkaan haetaan ainakin paperilla miltei yli-ihmistä, vaikka työssä ei loppujen lopuksi näitä kaikkia ominaisuuksia tarvitsisikaan. On oltava sosiaalinen, edustava ja ”hyvä tyyppi”. Mutta entäs jos onkin hiljaisempi ja ujompi, mutta silti hyvä työntekijä? Onko heille enää sijaa työelämässä, vai onko työ vain supliikeille seuramiehille ja -naisille?
Työntekijöiltä vaaditaan myös moniosaajuutta ja oman työnsä ja osaamisensa jatkuvaa myymistä. On mukautuvaisia ihmisiä, eikä tämä ole heille ongelma, mutta paljon on myös niitä, jotka voivat kokea nämä vaatimukset raskaiksi ja ahdistavaksi. Enkö kelpaa tällaisena kuin olen, vaikka haluaisinkin tehdä kovasti töitä? Moniosaajuuden vaateeseen liittyy myös se, että omaa osaamistaan on päivitettävä esimerkiksi kouluttautumalla. Kaikilla ei siihen kuitenkaan ole mahdollisuutta. Monet vailla tutkintoa olevista kärsivät koulupelosta, joka saattaa juontaa juurensa jo lapsuuden kokemuksiin. Pelko, ettei kuitenkaan selviä koulutuksesta, voi olla niin suuri, ettei opintoja uskalleta aloittaa, vaikka motivaatiota muuten olisikin. Kaikille ei perinteinen luokkahuoneessa oppiminen myöskään sovi, mutta mahdollisuuksia on onneksi muitakin.
Kulttuurinmuutoksen huomasi myös niissä keskusteluissa, joita eduskunnassa käytiin käsiteltäessä hiljattain vuosilomalain muuttamista. Työntekijällä on nyt oikeus saada vuosilomaa siirrettyä sairauden vuoksi jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien. Olin hämmästynyt, että jossakin puheenvuorossa jopa toivottiin, etteivät työntekijät hyödyntäisi tätä ”etua”. Tuntuu, että työntekijöiden ajatellaan lähtökohtaisesti käyttävän kaikki keinot, ettei tarvitsisi olla töissä. Poissaoloon tarvitaan kuitenkin edelleen lääkärintodistus. Minä myös uskon suomalaiseen työntekijään. Mielestäni ongelma on pikemminkin päinvastainen. Jokainen tuntee sen ihmistyypin, joka tulee töihin vaikka pää kainalossa ja alkaa pärskiä heti loman lähestyessä. Lisäksi jos yrityksessä on ongelmaa siinä, että työntekijät ovat jatkuvasti sairauslomalla, on johdossakin ehkä syytä katsoa peiliin ja pohdiskella, onko työilmapiirissä kenties jotakin vialla.
Suurella joukolla ihmisiä on vaikeuksia löytää paikkansa nykyisessä markkinaehtoisessa, jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Tämä ulkopuolisuuden kokemus voi johtaa lopulta vakavampiinkin seurauksiin. Jos siihen yhdistyy vaikkapa suuri elämänmuutos, kuten avioero tai läheisen kuolema, syrjäytymisriski kasvaa. Kaikkien täytyy kuitenkin voida löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa ja kaikkien osaamista tarvitaan. Se, että jopa eduskunnassa ihmisten ajatellaan välttelevän työtä, ei kuitenkaan helpota kenenkään tilannetta eikä lisää kaivattua luottamusta työnantajien ja työntekijöiden välillä.
