Työllisyyden nosto ja työurien pidentäminen ovat tulevina vuosina yhteiskuntamme kannalta avainasemassa julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Tuntuu kuitenkin siltä, että työllisyyden nostoon etsitään ratkaisua nyt hyvin kapealla katsantokannalla. Keskustelussa ovat lähinnä eläkeiän nostaminen tai työviikon tuntien lisääminen. Ongelma ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Nimittäin yksittäiset ihmiset tekevät tässä maassa viikkotyömäärältään riittävästi töitä. Monen työtaakka on esimerkiksi henkilöstöleikkausten ja tehostamistoimien vuoksi jatkuvasti kasvanut. Samaan aikaan meillä on yli 250 000 ihmistä vailla työtä. Siis 250 000 työtöntä ihmistä, joista 100 000 voisi ottaa työn vastaan välittömästi. Suomi yhteiskuntana tarvitseekin ennemmin lisää työtä työttöminä oleville ja sitä kautta lisää työtunteja. Työssä jo olevien työmäärää ei voi lisätä.
Asenneilmapiiri kovenee yleensä talouden tiukentuessa. Pelkona onkin, että pitkäaikaistyöttömät ja osatyökykyiset jäävät silloin vaille huomiota. Tämä ei ole inhimillisesti oikein, eikä viisasta talouspolitiikkaa, sillä työttömyyden pitkittyessä myös yksilön ongelmat laajenevat. Kaikkein yleisin ongelma työttömälle on itsetunnon ja omanarvon tunnon lasku. Se taas osaltaan pitkittää työttömyyttä ja syrjäyttää yhteiskunnasta. Pelkkä työpaikka ei tällöin enää olekaan avain ratkaisuun, vaan pitkäaikaistyötön tarvitsee monipuolista apua ja tukea ennen työllistymistään. Pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisumalleja etsitäänkin nyt käynnistyneellä kuntakokeiluilla ympäri maata.
Myöskään osatyökykyisyyttä ei saa nähdä työn tekemisen esteenä. Sitä se ei ole. Päinvastoin. Vammaisten työllistymistä tulee helpottaa. Moneen Euroopan maahan verrattuna vammaisia on työssä Suomessa vain vähän, siitä huolimatta, että 70 000 heistä olisi täysin työkykyisiä. Onko yhteiskunnallamme varaa olla käyttämättä myös tätä työvoimaresurssia?
Kuntakokeilun lisäksi Työvoiman palvelukeskuksia varten on Kuntaliitossa meneillään mielenkiintoinen kehitystyö. Nimittäin siellä valmistellaan pitkäaikaistyöttömän työmarkkinakykyisyysindeksiä, joka on työttömän työkykyä kuvaava mittari. Tarkoituksena on tehdä aikaisempaa yksilöllisempi arviointi. Tämän avulla voidaan myös vuosittain tarkemmin arvioida pitkäaikaistyöttömille suunnattujen työllistämistoimien vaikuttavuutta. Indeksin kautta voidaan myös alueellisesti vertailla eroja eri kaupunginosien tai kaupunkien välillä. Silloin voidaan myös kohdistaa resursseja paremmin. Tällaisia mittareita me tarvitsemme enemmän, jotta voimme ennakoida työttömyyden kehitystä ja reagoida siihen.
Suomalaisessa yhteiskunnassa ollaan joko työssä tai työttömänä. Työttömän leima on yhä edelleen negatiivinen. Sanan takaa löytyy joskus myös asenteellisuutta. Työnhakijallakaan ei ole sanana sellaista kaikua, jossa ajatuksissa jo nähtäisiin valoa tunnelin päässä. On eri asia olla työnhakija tai työtön kuin ”between jobs” eli töiden välissä. Pienilläkin asioilla voi olla merkitystä. Kaikki kivet on nyt käännettävä, jotta 90-luvun rakennetyöttömyyden kaltaiseen tilanteeseen ei enää jouduta.
