Tiedossa on toki ollut, että telakkayhtiö on viime ajat kärvistellyt pahoissa talousvaikeuksissa. Niiden taustalla on maailmanlaajuinen telakka- ja meriteollisuuden kriisi. Jo puolen vuoden ajan on etsitty milloin rahoitusta loistoristeilijään tai TUI-aluksiin, milloin huhuttu talousvaikeuksien kaatavan koko yrityksen. Vaikka yrityksen tasolla kyse on useissa maissa sijaitsevien telakoiden kannattavuuden parantamisesta ja Koreassa sijaitsevien yhtiön päätelakoiden pelastamisesta, Suomessa on ollut kyse paljon isommasta asiasta. Uhattuna on ollut telakoiden tuhannet työpaikat, sen ympärille rakentunut alihankintaverkosto ja maamme huoltovarmuus.
Ministeri Ihalainen vieraili kanssani 18.3.2013 Rauman telakalla. Jo tuolloin kannoimme huolta telakan tulevaisuudesta ja jatkosta Raumalla. Ministeri seurueineen osoitti kuitenkin olevansa hyvin perillä tilanteesta ja toimivan aktiivisesti asioiden selvittämiseksi. Väläyttelin itse noihin samoihin aikoihin jossain haastattelussa, että valtion tulisi harkita mahdollista omistajuutta telakkateollisuudessa. Jäin silloin melko yksin ajatukseni kanssa. Pääasiallisesti syyksi sanottiin valtion periaatepäätöksen, jonka mukaan valtio ei lähde omistajaksi talousvaikeuksissa oleviin yrityksiin.
Sinällään peruste on ihan järkevä, mutta kokokuva ei ole noin mustavalkoinen. Valtiota tarvitaan, talousvaikeuksissakin olevassa yrityksessä, silloin, kun toimiala on Suomelle merkittävä, työttömyysuhan alla on huomattava määrä ihmisiä ja yrityksellä on kuitenkin edessään paremmat näköalat tulevaisuudelle. Juuri telakoilla on koko alueen elinkeinoelämälle huomattava vaikutus. Kilpailukykyisillä telakoilla on huikeat kerrannaisvaikutukset koko taloudelle. Alan teollisuuden tulevaisuudessakin nähdään monia mahdollisuuksia, kunhan ensin päästään pahimman yli.
Kun tieto telakoiden myynnistä perjantaina tuli, elinkeinoministeri Vapaavuori kommentoi, että valtio voi mennä telakoiden omistajaksi. Pääministeri Katainen taas piti YLE:n Ykkösaamussa 4.5. valtion omistajuutta telakoissa mahdollisena. Vapaavuoren ja Kataisen lausunnoista voisi päätellä Kokoomuksenkin tulleen sosialidemokraattien linjoille valtio-omistajakysymyksessä.
Telakkateollisuus on koko meriklusterin sydän. Suomi tarvitsee telakoita työllistämään tilauksillaan myös koko alihankintaverkoston. Valtion on nyt oltava valmis nykyisten STX Finlandin telakoiden osaomistajaksi. Lisäksi valtion on oltava aktiivinen kokoamaan yhteenliittymää ostamiseksi. Uskon, että tällaiseen aktiiviseen rooliin on nyt hyvät mahdollisuudet hallituksessa. Suomella on huoltovarmuuden vuoksi oltava telakkateollisuutta jatkossakin. Valtion rooli on siis maamme huoltovarmuudenkin nimissä huolehtia siitä, että omistuspohjaan saadaan vakautta ja jatkuvuutta. Se syntyy parhaiten valtion osaomistuksella.
Seuraavien kuukausien aikana telakoilla joudutaan edelleen elämään epävarmuudessa. Toisilla töitä on tiedossa enää vain hetkeksi, toisaalla vähän pidemmäksi ajaksi. Vaikka myynti-ilmoitus koskee vain telakoita, en voi olla ajattelematta, että samalla myynnissä on myös monien työntekijöiden tulevaisuus. Vaikka itse työtehtävät pysyisivätkin samoina, täysin merkityksetöntä ei kuitenkaan ole se, kenen palkkalistoilla työtäsi jatkossa teet. Toivoa siis sopii, että tuleva omistaja on kiinnostunut investoimaan Suomen telakoihin ja kehittämään niitä. Eikä haitaksi olisi omistajan sitoutuminen pitämään tuotantonsa juuri Suomessa.