Suomea pidetään usein naisten ja miesten välisen tasa-arvon mallimaana. Naiset ja miehet ovat monessa suhteessa samalla viivalla. Pääministerinä, presidenttinä ja eduskunnan puhemiehenä on ollut nainen. Myös historiallisia saavutuksia nostetaan esiin: Suomi oli Euroopan ensimmäinen ja maailman kolmas maa, jossa naiset saivat äänioikeuden ja ensimmäisenä maailmassa suomalaiset naiset saivat asettua ehdolle vaaleissa.
Etenkin kunniakkaan historiamme vuoksi ajattelemme ehkä liiankin helposti, että yhteiskuntamme on jo valmis ja täysi tasa-arvo saavutettu. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Tasa-arvon edistämiseksi on yhä tehtävä työtä joillakin keskeisillä ihmisen elämään ja toimeentuloon liittyvillä aloilla. Sukupuolella on vielä merkitystä, ja ehkä eniten se näkyy nykypäivänä työelämässä ja työmarkkinoille osallistumisessa.
Esimerkiksi pohjoismaisiin naapureihimme verrattuna suomalaisnaiset ovat työelämästä pois pidempään hoitamassa lapsia kotona. Alle 6-vuotiaiden lasten äitien työllisyysaste on Suomessa miltei 20 % matalampi kuin Ruotsissa tai Tanskassa. Jos äiti työskentelee esimerkiksi naisvaltaisella hoitoalalla, jossa on lähtökohtaisesti matalahkot palkat verrattuna vaikkapa insinööri- tai paperimies-isän palkkaan, syy juuri äidin kotiin jäämiseen voi olla myös puhtaasti taloudellinen, vaikka isä voisi olla mielellään hoitamassa lapsia.
On tärkeää perheen saada itse valita tapa, jolla yhdistetään työ ja perhe-elämä. Valitettavasti kuitenkin yhteiskunnan järjestelmän luomat vääristymät, mm. juuri naisten pitkät kotonaolojaksot, vaikeuttavat naisten asemaa työmarkkinoilla ja vaikuttavat myös sukupuolten väliseen palkkaeroon. Naiset jäävät urakehityksen katkeamisen vuoksi palkoissa jälkeen miehistä, mutta myös menettävät kotona vietettyjen vuosien takia toimeentuloa aina eläkeikään asti, sillä poissaolo työelämästä näkyy pienempänä eläkekertymänä. Myöskään osa-aikatyön ja muun joustavan työn mahdollisuuksia ei osata suomalaisilla työpaikoilla vielä hyödyntää riittävän hyvin. On todella harmi, että työn ja perheen yhteensovittamista ei ole saatu vietyä eteenpäin vielä niin paljon, että naisten ei tarvitsisi tehdä niin kovin usein valintaa kokoaikaisen työn tai lasten hoitamisen välillä.
Onneksi suomalaiset isät ovat alkaneet murtaa perinteitä ja käyttää mahdollisuuttaan isyysvapaaseen yhä enemmän. Kymmenen vuoden aikana isyysrahaa saavien isien määrä on kasvanut 16 000 isällä eli 34 %. Tämä on erinomainen alku, ja isiä onkin kannustettava ottamaan yhä enemmän vastuuta perheestä ja lastenhoidosta.
Samalla tarvitaan kuitenkin lainsäädännöllisiä keinoja: vanhemmuuden kustannukset jäävät yhä äidin työnantajan maksettaviksi, vaikka niiden tasaamisen tarpeesta on puhuttu vuosikausia. Erityisesti pienyrittäjillä tilanne voi olla sellainen, että perheenperustamisiässä olevaa, kaikin puolin pätevää naista ei uskalleta palkata sen vuoksi, että mahdolliselle äitiyslomalle jäädessään työntekijä aiheuttaisi työnantajalle liian suuret kustannukset. Tilanne ei enää voi Suomessa vuonna 2016 olla sellainen, että naisen palkkaaminen on riskialttiimpaa kuin miehen. SAK on tehnytkin hyvin mielenkiintoisen avauksen omana mallinaan perhevapaiden järjestelemiseksi uudelleen. Tämä malli on tervetullut tuulahdus keskusteluun koko järjestelmämme uudistamisessa.
Myös opinnoissa pätee yhä usein selvä jaottelu nais- ja miesvaltaisiin aloihin: ainoastaan neljäsosa teknologiaa, luonnontieteitä, insinööritieteitä tai matemaattisia aineita opiskelevista on naisia. Joskus tähän voi olla syynä pelko siitä, ettei tyttönä tai naisena pärjää poikien ja miesten joukossa, vaikka rahkeet oikeasti riittäisivät. Myös suomalaiset työmarkkinat ovat hyvin eriytyneet: vain 30 % lainsäätäjistä, korkeista virkamiehistä sekä ylimmästä johdosta on naisia.
Meidän tulisikin yhä enemmän kannustaa tyttöjä ja naisia kouluttautumaan myös miehisinä pidetyille aloille. Tähän on pyrittävä niin kodeissa, kouluissa kuin harrastustenkin parissa. On myös tärkeää, että naiset voisivat olla halutessaan myös pikkulapsivuosien aikaan työelämässä ilman, että he joutuisivat tekemään valintaa työn ja perheen välillä. Mitä vähemmän sukupuoli asettaa rajoja sille, mitä ihminen voi tehdä tai kuinka kykeneväisenä hänet nähdään tehtäväänsä hoitamaan, sitä parempi se on – niin miehille kuin naisillekin.
