Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 15.8.2019.
Syyskuussa 2015 tein eduskunnassa toimenpidealoitteen merimetsojen ja valkoposkihanhien luokittelemiseksi riistalinnuiksi Suomessa. Toimenpidealoitteeni raukesi toteutumattomana tänä keväänä eduskunnan päättäessä istuntokautensa. En ole saanut mistään asiasta koskaan niin paljon palautetta kuin sain merimetsoista ja valkoposkihanhista. Aloitteeni keräsi enemmän kiitosta kuin yksikään aikaisempi ehdotukseni esimerkiksi lapsista tai vanhuksista. Sain myös lähes yhtä paljon vihaista postia. Opin, että tämä asia todella jakaa meitä ihmisiä ja herättää meissä voimakkaita tunteita.
Asia on nyt noussut Raumalla uudelleen keskusteluun Jarno Aaltosen tekemän kansalaisaloitteen myötä. Sen ympärillä käydyssä keskustelussa on havaittavissa samat mustavalkoiset sävyt. Lajien suojelua puoltavat leimataan helposti arkitodellisuudesta irti oleviksi fanaatikoiksi, ja lintujen haitoista kärsivät ihmiset taas sivistymättömiksi luonnon tuhoajiksi. Totuus on varmasti jotain aivan muuta. Kiivas vastakkainasettelu aiheesta estää meitä löytämästä ratkaisuja, joita kuitenkin kipeästi tarvitsemme.
Merimetsotilanne ei ole ongelmaton muuallakaan. Siksi maamme uudessa hallitusohjelmassa linjataan myös merimetsoista. Tarkoituksena on tehdä merimetsostrategia kannan hallitsemiseksi ja vahinkojen ehkäisemiseksi. Merimetsojen metsästykseen tarvittavien poikkeuslupien saantia halutaan sujuvoittaa. Suomen ongelmaksi näyttää muodostuneen direktiivin ja sen myötä myös kansallisen lain verrattain tiukka tulkinta, ja siten poikkeuslupien vähäinen määrä. Esimerkiksi Ahvenanmaalla merimetsoja saa metsästää elokuun alusta tammikuun loppuun asti. Lisäksi Ruotsissa, Puolassa ja Tanskassa merimetsoja ammutaan poikkeusluvin kalavesille aiheutuvan vakavan vahingon estämiseksi. Ympäristöministeriön merimetsotyöryhmän raportin mukaan Ahvenanmaa, Liettua, Latvia ja Viro eivät ole edellyttäneet poikkeusluvan hakijalta erityistä näyttöä vakavasta vahingosta. Merimetsojen runsas esiintyminen alueilla, joilla harjoitetaan ammattikalastusta, on ollut riittävä peruste. Suomen siis sietääkin tarkastella poikkeuslupamenettelyä.
Eriävät käytännöt kohdistavat kuitenkin katseen väistämättä myös lintudirektiiviin. Onko merimetsojen ja valkoposkihanhien suojelulle enää tarvetta EU-tasollakaan? Suomessa muutaman riistalinnun kanta taitaa jo olla näiden kahden lajin kantoja pienempiä. Asiantuntijoiden arvion mukaan valkoposkihanhi- ja merimetsokannat ovat elinvoimaisia ja kestäisivät metsästyspaineen. Näiden lajien suojelun lakkauttaminen ei tarkoittaisi koko lintukannan tappamista, vaan hallittua riistametsästystä. Tämä voisi siirtää linnut pois kaupungin keskustoista tai mökkiasutusten lähettyviltä, ja taata siten kaikkien kannalta nykyistä tyydyttävämmän yhteiselon.
Nähtäväksi jää, miten tulevan strategian avulla saamme merimetsokantaa hallittua nykyistä paremmin. Aivan samanlaista suunnitelmallisuutta tarvitaan myös valkoposkihanhien osalta. Raumalla ei kuitenkaan voida odottaa strategian valmistumista, vaan ratkaisuja on paikallisesti haettava jo nyt. Nimittäin meillä Raumalla on vielä yksi erityinen syy kiinnittää huomiota merimetsokantaan ja kolonian liikkeisiin. Se on Selkämeren kansallispuisto. Kansallispuiston luonnon ja eläinten moninaisuuden säilyminen edellyttää meiltä ennakoiviin suojelutoimiin ryhtymistä. Lain mukaan tärkeää on lisäksi turvata ammattikalastuksen säilyminen elinvoimaisena sääntelemällä kalastukselle haitallisten eläinlajien kantoja. Myös merimetson osalta.
