On totta, että myös toimeentulotukea väärinkäytetään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtaosa toimeentulotuen saajista olisi väärinkäyttäjiä. Poikkeuksesta ei saa julkisissa kannanotoissa tehdä sääntöä. Se nimittäin vääristää todellisuutta pahasti. Päättäjä osoittaakin vastuuttomuutta, jos tutustuu ainoastaan järjestelmämme porsaanreikiin. Ensin on ymmärrettävä kokonaisuutta, jotta osaa suhteuttaa tilkittävät reikien koot.
Sosiaalityötä ja toimeentulotukijärjestelmäämme tunteva tietää, että sosiaalityön aliresursointi johtaa nykyisen järjestelmämme ongelmiin. Jos Kauma on huolissaan Espoon myöntämistä lastenvaunuista, voisi olla syytä selvittää miksi Espoossa harkinnanvaraisuuteen perustuvan, täydentävän toimeentulotuen myöntäminen on ajautunut enemmän maksusuoritteeksi kuin sosiaalityöksi.
Monissa kunnissa varsinaiseen sosiaalityöhön ei ole varattu riittävästi resursseja, ja työkuormaa on purettu siirtämällä myös täydentävä toimeentulotuki etuuskäsittelijöille. Todellisuudessa sosiaalityöntekijän tai -ohjaajan aika pitäisi riittää siihen, että ensin selvitellään yhdessä perheen tarvetta ja mahdollisuuksia ratkaista tarve omin keinoin. Se vaatii kuitenkin työntekijältä aikaa yhdessä etsiä ratkaisuvaihtoehtoja, ja ohjata perhettä jatkossa itsenäisesti ratkaisemaan arjessa eteen tulevia ongelmia.
Sosiaalityön tarkoituksena on vahvistaa perheen tai yksilön omaa arjen hallintaa, ei luoda automaatioratkaisuja. Voisi sanoa, että muutokseen suuntaavan sosiaalityön tarkoituksena ei ole ainoastaan antaa kalaa syötäväksi, vaan opettaa kalastamaan. On myös huomattava, että toimeentulotuen alikäyttö on yhteiskunnassamme väärinkäyttöä suurempi ongelma. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää tukensa hakematta.
Aikoinaan moni taloudellista apua tarvitseva häpesi köyhäin avun -leimaa. Toimeentulotuen myötä leimautumisen pelosta on pikku hiljaa päästy eroon. Viimeaikaisilla ulostuloilla lyödään taas kuumalla raudalla pysyviä köyhän leimoja otsiin.
