Kyse ei ole tietenkään nyt pelkästään suvivirrestä. Yhteiskuntamme on koko ajan aiempaa moninaisempi: on erilaisia kulttuureja, tapoja ja uskontoja. On totta, että erityisesti tässä ajassa kontekstissa kirkon, suomalaisen yhteiskunnan ja valtion suhde alkaa olla ongelmallinen. Laki turvaa meille jokaiselle jo nyt mahdollisuuden olla osallistumatta sellaiseen toimintaan, joka on omaa vakaumustamme vastaan. On tärkeää, että lakia myös noudatetaan. On varmasti totta, että esimerkiksi kaikissa kouluissa tämä ei välttämättä toimi tällä hetkellä niin hyvin kuin pitäisi, mihin tuleekin puuttua. On huolehdittava siitä, että esimerkiksi jumalanpalvelukseen ei tarvitse osallistua. Sen sijaan uskonto oppiaineena on sivistävä ja kasvattava. Pärjätäkseen globaalissa maailmassa on tunnettava eri uskontoja ja niiden vaikutusta kulttuureihin. Samoin on äärimmäisen tärkeää, että opimme kunnioittamaan ja arvostamaan myös meille vieraampia tapoja ja uskontoja. Samalla voidaan kuitenkin osoittaa arvostusta myös omalle kulttuuriperinnöllemme. Se, että keskusteluissa nostetaan esiin satoja vuosia vanha kulttuuriperintöömme ja kyseenalaistetaan monille rakkaat suomalaiset tavat, ei edistä vuoropuhelua parhaalla mahdollisella tavalla. Päinvastoin, se saa monessa nopeasti aikaan voimakkaankin vastareaktion. Ja syystä.
Suomalaiset juhlatavat pohjautuvat suurelta osin kristilliseen perinteeseen, kuten yleensä länsimaissa. Näihin perinteisiin kristillisiin tapoihin on jo vuosisatojen ajan yhdistelty maallisia perinteitä, ja siltikin niiden puitteissa on pystytty juhlimaan sulassa sovussa. Suvivirsikin symboloi monelle suomalaiselle nimenomaan kesän alkamista ja koulujen päättymistä. Olisikin toivottavaa, ettei suvaitsevaisuuden ja vanhojen perinteiden kunnioittamisen tarvitsisi olla ristiriidassa nykypäivänäkään, vaan avarakatseisuutta löytyisi puolin ja toisin.
