Tulevat sote- ja aluehallintouudistukset ovat mittavimpia hallinnollisia hankkeita, joita Suomessa on koskaan tehty. Jatkossa julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla, jotka ovat valtio, maakunta ja kunta. Uudistuksen vaikutukset koskettavat kaikkien kansalaisten palveluja ja satojen tuhansien julkisella sektorilla työskentelevien ihmisten työpaikkoja.
Hallitus linjasi loppusyksystä, että Suomeen perustetaan 15 sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta. Itsehallintoalueiden nimitys päätettiin jättää taannoin historiaan, koska tavoite vahvasta valtionohjauksesta muutti uudistuksen nimen irvikuvaksi. Nyt siis maakunnille suunnitellaan siirrettävän niin valtion aluehallinnon kuin kuntienkin entisiä tehtäviä, muun muassa pelastustoimen ja maakuntien liittojen tehtävät, ELY-keskusten alueiden- ja elinkeinoelämän kehittämistehtävät sekä mahdollisesti myös ympäristöterveydenhuolto. Maakunnilla olisi vastuu myös esimerkiksi rakennusvalvonnasta sekä terveydensuojelusta ja tupakkavalvonnasta, vaikka myös kunnat voivat ottaa nämä tehtävät hoitaakseen. Suurimmalla osalla maakunnista olisi myös oikeus ja velvollisuus järjestää alueen asukkaille sosiaali- ja terveyspalvelut.
Ministeri Tarastin selvitys julkaistiin tammikuun lopussa, ja se toimii nyt jatkovalmistelun pohjana. Työssään Tarasti peräänkuulutti uudistuksessa selkeyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Jatkotyössä onkin erityisen tärkeää, että hallinnosta tulee selkeä ja ymmärrettävä. Tavoite kuulostaa oikealta ja hyvältä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että uudistus ei tunnu kuitenkaan lainkaan siltä. Jos kuntapäättäjien on edelleen vaikeaa hahmottaa muutosta, niin miten tavallinen kansalainen voisi olla lainkaan selvillä hankkeen sadoista erilaisista yksityiskohdista. Lisäksi uudistus koskettaa niin monen ihmisen työpaikkaa, että henkilöstön pitäisi olla hyvin selvillä ja mukana koko uudistuksessa jo tässä vaiheessa.
Nyt kentällä kaivataankin linjauksia siitä, mikä maakuntien ja niiden päätöksentekoelinten todellinen valta on ja kuinka paljon tapahtuu ohjausta valtion toimesta. Myös maakuntien ja kuntien välisen suhteen on oltava selvä. Kyseessähän on yksi kaikkien aikojen suurin rahan ja vallan uusjako. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, mihin jatkossa ohjautuvat yhteiset verovaramme ja minne valta ohjataan kunnista. Nimittäin se meidän kaikkien omistama valta, jonka avulla päätetään meitä kaikkia koskettavista sosiaali- ja terveyspalveluista.
Kunnissa on jo pitkään kannettu huolta ja käyty keskustelua siitä, mikä oikeastaan on tulevaisuuden kunnan tehtävä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien vastuulle. Mitä tapahtuu demokratialle ja kansalaisten äänestysaktiivisuudelle, kun monia kuntalaisia koskettavista palveluista päätetään maakunnissa? Jotkut jopa toivovat tämän muutoksen avaavan ovia uusille kansalaisvaikuttamisen muodoille, kun kunnassa päätettävät asiat ovat ihmisten arkielämää lähellä. Toiset taas uskovat tämän olevan alku Suomelle, jossa tulevaisuudessa on vain 18 kuntaa.
Kävipä sitten tämän hallituksen esittämän uudistuksen kanssa miten tahansa, yksi asia on selvää. Julkinen palvelusektori ja kuntakenttä ovat joka tapauksessa suuren muutoksen alla lähivuosina.
