Kansanedustajaksi valinta muutti elämäni yhdessä yössä. Tunsin alkavan luottamustehtävän tuoman innostuksen lisäksi myös vastuun painavan hartioillani entistä enemmän. En enää ollut vain vastuussa itsestäni, vaan käytin kansalaisten minulle antamaa valtaa yhteisissä asioissamme. Kansalta saatavaa valtaa seurasi myös täysin uudenlainen vastuu tekemisistäni, sanomisistani ja ajattelustani. Ilman vastuuta minulle annettu valta olisi vain mielivaltaa.
Vastuullinen vallankäyttö ei ole helppoa. Näyttää siltä, että osalla kansanedustajista on unohtunut, että kansanedustaja on kirjoituksineen a sanomisineen myös mielipidevaikuttajia. Sosiaalinen media on antanut mielipidevaikuttamiselle uuden areenan ja vallan näyttämön. Sosiaalisen median aikakaudella on helppo reagoida ympärillä tapahtuviin asioihin nopeasti. Vallan mukanaan tuomaan vastuuseen kuuluu kuitenkin myös se, kuinka harkiten tai harkitsemattomasti tätä mahdollisuutta käyttää ja missä tarkoituksessa.
Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) nosti kesällä hallituksen tulevat leikkaukset esiin kostomielialalla. Hän uhkaili kanssaan eri mieltä ollutta yliopiston professoria säästöillä, jotka kohdistuvat juuri professorin työpaikkaan. Onneksi hän ymmärsi pian oman virheensä ja pyysi anteeksi, mutta ikävä tunnejälki kommentista jäi. Yhteiskuntasopimusneuvotteluja leimasi aivan samanlainen tunnejälki. Uhkailu ja kosto näyttää nostavan päätään niin pienissä kuin isoissa valtaa pitävien teoissa. Vai miten muuten olisi pitänyt tulkita ajatusta lisäsäästöistä, jos yhteiskuntasopimuksen linjauksiin ei suostuta?
Kosto on vallanpitäjän aseman pahinta mahdollista väärinkäyttöä. Kostolla muokataan yhteiskuntaa haluamakseen pelon ilmapiirissä. Pelon ilmapiiri antaa mahdollisuuden käyttää valtaa saamalla ihmiset huolestumaan oman asemansa ja itselle tärkeiden asioiden menettämisestä. Epämääräisten uhkakuvien luominen on helppoa, sillä vaikeassa taloustilanteessa ihmiset ovat jo valmiiksi epävarmoja omasta tulevaisuudestaan. Viestin läpimeno on siis taattu, mutta vastuullista viestintää se ei ole.
Vallankäyttöä opettelevat tekevät myös virheitä, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Miksi kuitenkin juuri poliitikon on niin vaikeaa myöntää virheensä ja kantaa vastuu sanomisistaan? Eikö kansanedustaja Immonenkin (ps.) voisi Jyväskylän jälkeen väkivallasta irtisanoutumisen lisäksi sanoa, että ehkä tässä on myös minulla peiliin katsomisen paikka. Vastuuta kantava kansanedustaja miettisi jatkossa tarkkaan, miten voi nostaa esille haluamiaan asioista ja näyttää esimerkkiä rakentavan keskustelukulttuurin synnyttämisestä. Vastuuta kantavan kansanedustajan on puututtava myös siihen, että hänen omilla Facebook-sivuillaan haaveillaan saunan takana lahtaamisen tulevan taas Suomessa muotiin. Jos ei aidosti halua lietsoa omalla toiminnallaan muita väkivaltaan, pitää tällaiset kirjoitukset poistaa omilta sivuilta ja vaatia selvästi asiallista keskustelua. Kansanedustajan vastuulla on siten myös ympärilleen luomansa ilmiö. Vihapuhe yllyttää vihatekoihin.
Kostolla, uhkailulla tai pelolla johtamisen aika on oltava ohi suomalaisessa politiikassa. Menestyneimmissä yrityksissä on jo vuosien ajan panostettu ammattimaiseen johtamiseen. Myös hallituksessa olevien puolueiden olisi aika pohtia asiakysymystensä lisäksi, millä tavoin he Suomea haluavat johtaa. Näin lomien jälkeen työkalupakkiin kannattaakin koston sijaan pakata yhteistyökykyä, koko kansan kunnioitusta ja kykyä kuunnella muita.
