Salonen muistuttaa, että toimeentulotuen väärinkäyttöä paisutellaan.
– Usein keskustelusta unohdetaan, että toimeentulotukeen oikeutettuja on huomattavasti enemmän kuin saajia. Sen sijaan, että nyt Espoossa keskitytään täysin epäoleelliseen lastenvaunujahtiin, voitaisiin siellä kysyä miten sosiaalityössä pystytään vastaamaan lisääntyneisiin asiakasmääriin niin, että saadaan passiivisen toimeentulotukiasiakkuuden sijaan muutos parempaan aikaiseksi asiakkaiden elämässä.
Salosen mukaan sosiaalityön aliresurssointi johtaa nykyisen järjestelmän ongelmiin. Jos Kauma on huolissaan Espoon myöntämistä lastenvaunuista, voisi olla syytä selvittää miksi Espoossa harkinnanvaraisuuteen perustuva, täydentävän toimeentulotuen myöntäminen on ajautunut automaatioiksi.
– Monissa kunnissa varsinaiseen sosiaalityöhön ei ole varattu riittävästi resursseja, ja työkuormaa on purettu siirtämällä myös täydentävä toimeentulotuki etuuskäsittelijöille. Todellisuudessa sosiaalityöntekijän tai -ohjaajan aika pitäisi riittää siihen, että ensin selvitellään yhdessä perheen tarvetta ja mahdollisuuksia ratkaista tarve perheen omilla keinoilla esim. hankkimalla edullisesti lastenvaunut käytettyinä. Täydentävä toimeentulotuki olisi silloin perheen ratkaisusta riippuvan suuruinen. Se vaatii kuitenkin työntekijältä aikaa yhdessä etsiä ratkaisuvaihtoehtoja.
Salonen muistuttaa, että vaikeana taloudellisena aikana yhtenäisyys on voimavara, eriarvoisuus taakka.
– Myös puheenjohtaja Rinteen tämänpäiväinen kirjoitus tiivisti kuvan hyvin. Vaikeana taloudellisena aikana voi poliitikolle tulla houkutus lietsoa ennakkoluuloja joitain kansanryhmää kohtaan. Todellisuudessa se on vastuun pakoilua ja toiminnalla tulee luodaan vain sumuverho todellisille ongelmille.