Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 12.12.2019.
En ole ylpeä viime viikoista politiikassa. Epäselvyydet, sotkut ja poliittiset pelit ovat hallinneet ilmatilaa asioiden sijaan. Moni taho on ollut keikuttamassa tuuliajolle ajautunutta hallitusvenettä. Jopa veneen sisältä. Kova aallokko johti lopulta veneen karille, ja pääministeri jätti hallituksen eropyynnön presidentille.
Hallituksen eroamisen tulisi olla äärimmäinen ratkaisu äärimmäisiin tilanteisiin. Eroamiseen johtaneiden syiden tulisi aina olla vakavia, jotta painostus, mielivaltaisuus tai poliittiset ajojahdit eivät pääse ohjaamaan maamme hallituksen toimintaa. Erityisesti hallituksen sisällä esitettävän luottamuspulan syyt on oltava avoimesti kaikkien tiedossa. Viime viikkojen tapahtumat eivät ole olleet missään tapauksessa eduksi istuneelle hallitukselle eikä eduskunnalle. Tilanne on näyttänyt hyvin sekavalta, niin sitä sivusta seuranneille kansalaisille, kuin varmasti myös sen kaikille osapuolille.
Lähes kaikki valta politiikassa on aina hallituksella. Äänestäjät odottavat itseoikeutetusti hallitusvastuussa olevilta, että he käyttävät valtaansa ja edistävät vaaleissa linjaamiaan asioita sekä edustamaansa arvopohjaa. Siinä ei ole mitään väärää eikä likaista. Vallan kanssa käsi kädessä kulkee aina myös vastuu. Valta-asema ei oikeuta vallan väärinkäyttöön, vaikka siihen tarjoutuisi tilaisuus. Vastuun on painettava valtaa enemmän. Yhteisten asioiden hoitamisessa myös valta on yhteistä ja kaikille julkista. Se erottaa julkisjohtamisen yksityisestä johtamisesta.
Päätöksenteossa vakaus ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä. Poliitikkojen toiminta ei saisi itsessään lisätä epävakautta yhteiskuntaan. Sellainen toiminta aiheuttaa vakavia säröjä politiikan uskottavuuteen ja heikentää kaikkea sitä hyvää, jota politiikalla on saatu ja voidaan saada aikaan. Kansalta saatua luottamusta on varjeltava tarkoin. Pahimmillaan poliitikko voi rikkoa kansalaisen luottamuksen kaikkiin päättäjiin oman luottamuksensa ohella. Kerran rikottua on vaikea saada takaisin ehjäksi. Luottamuksen horjuminen demokraattisesti valittuihin päättäjiin on aina koko yhteiskuntajärjestelmämme kriisi. Siihen on suhtauduttava vakavuudella. Jos yleinen luottamus päätöksentekijöihin horjuu, se ravistelee demokratiamme peruspilareita ja heikentää meitä kansana. Sillä juuri demokratia on maamme arvokkaimpia aarteita.
Kahden viikon kuohunnan jälkeen maamme tarvitsee nyt vakautta ja toiveikkuutta. Viimeisten päivien aikana koko valtakunnan katseet ovat kohdistuneet jo tulevaisuuteen, kahteen pääministeriehdokkaaseen, jotka olivat valmiita pistämään itsensä likoon koko maan puolesta. Molemmat heistä – Sanna Marin ja Antti Lindtman – edustavat politiikan uutta sukupolvea. Maamme saa nyt Sanna Marinista uuden sukupolven pääministerin. Se herättää minussa toivoa. Toivoa politiikan uudesta aikakaudesta, jossa me poliitikot keskitymme enemmän työhön paremman huomisen puolesta, ja vähemmän keskinäiseen riitelyyn. Suomalaiset odottavat meiltä päättäjiltä nykyisten epäkohtien korjaamista ja turvallisen tulevaisuuden rakentamista. Se vaatii nyt määrätietoista työtä – ja rohkeita ihmisiä.
