Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon jakauma on tällainen, koska erikoissairaanhoidossa käsitellään kaikkein vaativimmat sairaudet. Tällöin hoitoprosessit ovat pidempiä, ammattitaidolta vaaditaan huippuosaamista ja myös työvälineet ovat kalliita. On selvää, että tulevassa uudistuksessa halutaan säilyttää tämä osaaminen ja toiminta Suomessa. Ei kuitenkaan ole oikein, että koko uudistusta tehdään ainoastaan erikoissairaanhoidon näkökulmasta. Nimittäin keskittymällä ainoastaan erikoissairaanhoidon tarpeisiin väestömäärän ja yksikkökokojen suhteen, jäävät perusterveydenhuollon ongelmat meiltä väkisinkin ratkaisematta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta tarvitaan juuri sen vuoksi, että väestön terveyserot kasvavat ja yhä useampi on palveluihin pääsyn ulkopuolella. Kyse ei ole erikoissairaanhoidon palveluista – ei. Suurin osa suomalaisista luottaa erikoissairaanhoidon tarpeessaan julkiseen terveydenhuoltoon, koska se on laadukasta, käyttäjälleen edullista ja ennen kaikkea toimivaa. Kyse on perusterveydenhuollon palveluista! Yhä useampi on menettänyt uskonsa julkiseen terveyskeskukseen. Syyt voivat olla monet, mutta tosiasiassa kyse ei voi olla ainakaan ammattitaidosta, sillä samat lääkärit ottavat vastaan yksityisvastaanotoillakin. Kyse lienee ennemminkin siitä, että palveluja ei saa kohtuullisessa ajassa. Jos suunnan muutosta ei nyt ripeästi tehdä, kunnalliset terveyspalvelut saattavat jäädä vain niiden käyttöön, joilla ei ole mahdollisuutta työterveyshuoltoon eikä yksityisiin terveyspalveluihin. Tämä eriarvoistaa väestömme. Tällaisen eriarvoistumisen seuraukset koko yhteiskunnalle ovat laajemmat ja vakavammat kuin nyt osaamme edes ajatella.
Tätä kirjoittaessani selvitysmiesten esitystä ei ole vielä julkaistu. Kun esitys julkaistaan, on syytä muistaa, että se on vasta esitys. Sen jälkeen kunnilla on mahdollisuus antaa lausuntonsa siitä. Lopulta eduskunnassa tehdään poliittinen päätös uudistuksen sisällöstä, hallinnollisesta rakenteesta ja alueista. Sitä ei sovi unohtaa, sillä vasta silloin tehdään lopulliset päätökset asiasta. Uskon ilmassa pitkään leijuneista uhkakuvista huolimatta, että Satakuntaan muodostuu vähintään kaksi sosiaali- ja terveysaluetta. Rauman seudun sote-alueella onkin mahdollisuus tuottaa laadukasta ja laajennettua perustasoista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tätä työtä onkin jo aloitettu tekemään Rauman aluesairaalan ja sosiaali- ja terveyskeskuksen yhdistyessä viime vuoden alussa. Raumallakaan ei pelkästään hallinnollinen muutos ole riittävää. Meidän on kyettävä rikkomaan palveluiden sujuvuutta estäviä raja-aitoja, järkeistämään toimintatapoja ja tekemään yhteistyön sijaan työtä yhdessä sosiaalipalveluissa, terveyden- ja erikoissairaanhoidossa. Kun vielä toiminta laajenee mitä todennäköisimmin alueelliseen työhön, on ratkaistava myös alueellinen tasa-arvoisuus palveluiden tuottamisessa. Tämän kaiken tavoitteena on kirkkaasti oltava se, että sosiaali- ja terveyskeskukseen astuessaan asiakkaan asia otetaan hoidettavaksi. Oikeasti. Vain siten jokainen ihminen on yhteiskunnassamme samanarvoinen.
