Sekä THL:n että Ruotsin mallille yhteistä on se, että palvelujen rahoitus on yksikanavainen. Suomessa nykyisin sosiaali- ja terveyspalveluja rahoittavat niin kunnat, valtio, Kela, kotitaloudet kuin työantajat ja vakuutusyhtiötkin. Monikanavarahoituksen purkaminen on varmasti yksi suurimmista suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden haasteista, johon tuleekin tarttua nopeasti. Myös hallituksen syksyn rakennepoliittisessa ohjelmassa sovittiin, että rahoituksen monikanavaisuuden purkamista selvittämään perustetaan laaja työryhmä.
Terveydenhuoltomme uudistamisessa vastakkain tuntuu nyt olevan kaksi arvoa: ikiaikainen porvarillinen arvo eli valinnanvapaus sekä sosialidemokraattien hartaasti vaalima tasa-arvo. THL:n malli nostaa Ruotsin tavoin juuri potilaan valinnanvapauden uudistuksen keskiöön. Ymmärrettävästi mahdollisuus valita esimerkiksi lääkäri julkisesta tai yksityisestä terveyskeskuksesta ilman asiakkaalle tulevia lisäkustannuksia kuulostaa meistä kaikista hyvältä. Varsinkin tilanteessa, jossa monet nyt jo hakeutuvat yksityislääkärille hoitoa saadakseen. Valitettavasti hyvältä kuulostavassa mallissa on myös huonot puolensa.
Onkin syytä ihan ensimmäiseksi kysyä kenellä Ruotsissa on tosiasiassa vapaus valita? Ruotsin mallissa ei esimerkiksi alueellisia terveyseroja ole pystytty kaventamaan, vaan syrjäseuduilla asuvat hakevat palvelunsa sieltä mistä saavat yksityisten palveluntarjoajien hankkiutuessa tuottoisimmille ja väestöpohjaltaan suuremmille alueille. Aito vapaus valita toteutuu lähinnä Etelä-Ruotsin isoissa kaupungeissa. Entä millainen valinnanvapaus on ihmisillä, joilla ei ole jaksamista tai osaamista arvioida eri hoitopaikkojen laadun tasoa tai palvelujen toimivuutta? Suomessa olemme lähtökohtaisesti halunneet turvata laadukkaan hoidon kaikille suomalaisille ja huolehtia tasa-arvoisista lähtökohdista esimerkiksi monisairaiden, iäkkäiden, pienituloisten kuin vammaisten osalta.
Toinen ongelma THL:n ja Ruotsin mallissa liittyy kokonaisvaltaisen näkemyksen puutteeseen ihmisestä sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. THL:n malli jättää sosiaalipalvelut ja muut kuntien palvelut uudistuksen ulkopuolelle, kun taas hallitus pitää tärkeänä nähdä sosiaali- ja terveyspalvelut kokonaisuutena. Tavoiteltu palvelujen integraatio voi toteutua vain purkamalla hallinnollisia raja-aitoja sekä laajentamalla yhteistyötä. Lisäksi THL:n malli keskittyy pikemminkin sairauksien hoitamiseen kuin niiden ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistamiseen tarvitaan muun muassa tehokasta sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon välistä yhteistyötä. Jos tämä yhteistyö ei toteudu, kuinka palvelut voivat olla tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä? Kuka silloin kantaa esimerkiksi monenlaisia palveluita tarvitsevan mielenterveyspotilaan hyvinvoinnista kokonaisvastuun?
THL:n mallin esikuva eli Ruotsin järjestelmä ei ole monellakaan tapaa ihan niin auvoinen kuin on viime aikoina monessa lähteessä annettu ymmärtää. Erityisesti vanhustenhuollossa on tullut ilmi lukuisia hoitoskandaaleja. Ruotsissa on vuosi ennen vaaleja herätty myös siihen, että yksityiset palveluntuottajat ovat harrastaneet verosuunnittelua ja tulouttaneet voittojaan verottajan ulottumattomiin, vaikka ne pyörittävät toimintaansa julkisin verovaroin. Tällaista mallia me emme Suomeen halua kopioida.
