Olemme saaneet paljon positiivista huomiota maailmalla koulujärjestelmästämme. Moniin maihin verrattuna sen ihmeellisyys piilee siinä, että se luo kaikille samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua ilmaiseksi. Jotta järjestelmämme toimisi tänä päivänäkin edelleen väestön tasa-arvoisuuden edistäjänä, tulee meidän ratkaista tässä ajassa esiintyvät ongelmat. Yksi sellainen on koululaisten sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen.
Nykyään yhä useampi lapsi kasvaa perheessä, jossa rahat riittävät ruuan ja asumisen lisäksi harrastuksiin, uusimpaan elektroniikkaan, matkusteluun ja merkkivaatteisiin. 90-luvulla tällaiset perheet olivat vielä harvinaisia. Sinällään perheiden vaurastuminen on hyvä asia. Se on kuitenkin tuonut mukanaan myös uusia ongelmia. 2000-luvulla kouluistamme onkin tullut paikkoja, joissa lapset arvioivat kriittisesti toisiaan ja arvottavat itseään kännykkämallien, vaatemerkkien ja iPodien perusteella.
Tutkimusten mukaan kouluiässä lapsen oppimiseen ja koulumenestykseen vaikuttaa se, mitä oletamme muiden ajattelevan meistä. Jos oletamme, että meitä pidetään huonompana kuin muita, kykymme tuntuvat heikkenevän. Oppilaiden keskinäisellä sosiaalisella vertailulla, opettajan tai vanhemman arvioilla lapsesta ja lapsen omalla itsetunnolla on siis merkittävä vaikutus lapsen koulu-uraan. Köyhästä lapsesta voi sosiaalisten paineiden alla tullakin alisuoriutuja, jonka ongelmia ei ratkaista tukiopetuksella, vaan tasa-arvoisuuden kokemuksella.
Huono menestys peruskoulussa ei innosta jatko-opiskeluihin. Aikaisemmin työelämään pääsikin peruskoulusta suoraan, mutta nykyään heikosti koulutettujen on vaikea saada työtä. Ammatillisen koulutuksen puute tai koulun keskeyttäminen johtaa huonompaan asemaan työmarkkinoilla, jopa työttömyyteen. Peruskoulun käyneiden työllisyysaste onkin noin 40 %, kun samaan aikaa keskiasteen käyneistä 70 %:a on työssä. Nuori, joka jää ilman koulutusta, elää läpi elämänsä alhaisemmalla työvuosimäärällä kuin muut keskimäärin. Tällä on iso merkitys myös henkilön koko eliniän jatkuvaan muita heikompaan taloudelliseen tilanteeseen. Koulutuksen voidaankin katsoa suojelevan meitä työttömyydeltä ja köyhyydeltä. Se myös jakaa meidät putoajiin ja pärjääjiin.
Tasa-arvon ja hyvinvoinnin edellytykset luodaan jo lapsuudessa. Hyvinvoiva lapsi on tulevaisuuden terve ja toimelias aikuinen. Ainoaa oikeaa politiikkaa tiukasta taloustilanteesta huolimatta on siis tukea perheitä ja varhaislapsuuden kehitystä monin tavoin. Emme ole täysin sisäistäneet nykyistä tuloerojen kasvun syvintä merkitystä tasa-arvolle, yksilölle ja koko yhteiskunnalle. Jos olisimme, ymmärtäisimme panostaa lapsen ja perheen tukemiseen sen sijaan, että havahdumme vasta 25-vuotiaan syrjäytyneen nuoren ongelmien edessä.
