Tässä salissa istuvista kansanedustajista valtaosa on myös kuntapäättäjiä. Kuntapäättäjän tuskana on jo vuosia ollut vaikean yhtälön ratkaiseminen, jossa kunnan tulot pienenevät, menot kasvavat ja väestö- sekä elinkeinorakenne muuttuvat hallitsemattomasti. Osalla nykyisistä kunnista on vaikeuksia vastata sille kuuluvista perustehtävistä ja ihmisille tärkeiden palveluiden tuottamisesta. Varsin usein kuntapäättäjät joutuvat nykyisin myös tilanteeseen, jossa kotikaupungille tärkeistä asioista päätetään kuntayhtymissä. Näistä peruskunnan ulkopuolisista himmeleistä on valitettavasti tullut isäntiä renkien sijaan. Kuntapäättäjät ovatkin huomanneet olevansa kaikkein tärkeimmissä asioissa, kuten esimerkiksi terveydenhuollossa, sanelupolitiikan kohteena ja ainoastaan maksajan asemassa. Vahvat peruskunnat edistävät demokraattista päätöksentekoa vähentämällä tällaisia ylikunnallisia elimiä, joissa päätöksenteko viedään vain kauemmaksi kuntalaisista.
Erityisesti palvelujen näkökulmasta on tärkeää vahvistaa niiden järjestämistä ja rahoitusta. Sosiaalialalla työskennellessäni näin, että väestöpohjaltaan pienissä kunnissa on joskus esimerkiksi lastensuojelullisten toimenpiteiden aloittamiselle korkeampi kynnys kuin isoimmissa kunnissa. Pahimmillaan kunnan taloudellinen tilanne voi siirtää jopa lapsen huostaanottoa kunnan taloudelle sopivampaan ajankohtaan, koska toimenpiteestä aiheutuvat kustannukset voivat vaarantaa koko kunnan budjetin. Nämä kustannuksethan tulevat lähes aina yllättäen eikä niitä voida täsmällisesti ennakoida talousarviota tehtäessä. Joissain tapauksissa nykyinen rakenteemme ajaa siis kunnan edun yksilön edun edelle. Tämä ei ole oikein. Kuntien pitää olla toimintakyvyltään ja taloudeltaan niin vahvoja, että lapsen turvallisuudelle välttämättömien, äärimmäisten ja kalliidenkin sosiaalipalvelujen tarjoaminen on mahdollista.
On tärkeää tässä yhteydessä nostaa esille myös kuntatyöntekijöiden nykyinen tilanne. Pienissä kunnissa suorittavan portaan työntekijöistä monella on nykyisellään kohtuuttoman laaja työnkuva. Kunnassa voi esimerkiksi työskennellä yksi ainoa sosiaalityöntekijä, jonka vastuulla on vammaispalvelu, lastensuojelu, vanhustenhuolto, päivähoito, sosiaalityö ja toimeentulotuki. Kaikki tämä yhden työntekijän vastuulla. Jokainen näistä sosiaalipalvelujen osa-alueista on jo yksistään lainsäädännöltäänkin laaja ja vaatii työntekijältä erityistä erikoistumista asiaan. Työntekijä kokee tällaisissa kunnissa usein riittämättömyyttä ja ahdistusta liian suuresta yksittäiseen työntekijään kohdistuvasta vastuusta. Juuri tämän vuoksi pienten kuntien on vaikeampi saada päteviä sosiaalityöntekijöitä virkaa hoitamaan. Tällaisissa kunnissa tilanne on kohtuuton työntekijälle, mutta sitä se on myös asiakkaalle. Palvelua tarvitsevan asiakkaan edun mukaista on kohdata asiantunteva ja pätevä työntekijä.
Tässä muutama syy siihen, minkä vuoksi meidän on tärkeää toteuttaa ensin kuntauudistus ja sen jälkeen tarttua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja kehittämistä sisältävään lakiin. Nykyisen rakenteemme ongelmat ovat jo meidän kaikkien tiedossa. Nyt keskitytään löytämään niihin paras mahdollinen ratkaisu. Valmistelu on alkanut, muttei työ ole vielä valmis. Varmaa kuitenkin on, että hallitus tavoittelee uudistuksella juuri laadukkaiden ja yhdenvertaisten kunnallisten palvelujen turvaamista koko maassa, ja haluaa samalla vahvistaa paikallista demokratiaa.
