Vuoden alussa odotin linjakeskusteluja terveydenhuoltopalveluista. En arvannutkaan silloin, että keskusteluja käydään pääasiassa erikoissairaanhoidon palveluista. Tilanne on siellä akuutti, mutta siltikin haluan nostaa samalla keskusteluun myös perusterveydenhuollon. Ihan jo siitäkin syystä, että hyvä perusterveydenhuolto vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta. Molemmat palvelut ovat avainasemassa kunnan palvelujen uskottavuutta mitattaessa veronmaksajien silmin.
Talouskriisistä kärsittäessä on syytä ottaa käyttöön tiedot 90-luvun laman seurauksista. Vuoden 2010 talousarviota tehtäessä on syytä muistaa, että erityisesti laman aikana pahoinvoinnin lisääntyessä tulee määrärahoja kohdentaa ehkäiseviin ja perustason sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten päihde- ja mielenterveystyöhön. Tällä tavoin kuntalaisille voidaan tarjota apua oikea-aikaisesti ja palvelujen vaikuttavuus on vielä varhaisessa vaiheessa hyvä. Samalla tehdään myös pidemmällä aikavälillä taloudellisesti järkevää kuntapolitiikkaa.
Suomi on ollut edelläkävijä terveyskasvatuksessa ja -valistuksessa. Esimerkiksi hammashuollossa oikea-aikaisella neuvonnalla ja opastuksella (lapset) on saatu meidät toimimaan niin, että itse ehkäisemme ko. palvelujen tarvetta. Myös eri kohde- tai ikäryhmiin suunnatut terveyskampanjat tuottavat hyviä tuloksia. Ikäihmisten kuntosaliharjoittelu on esimerkiksi tuonut toimintakykyä parantavia ja avuntarvetta vähentäviä tuloksia. Näiden tulosten innoittamana ja opittuani, että raumalaiset ovat kärkisijoilla päihdetilastoissa Satakunnassa, jäin pohtimaan ihmiskohtaloita, kuntataloutta ja tulevaisuutta näistä lähtökohdista. Raumallakin säästöjä tulisi hakea niin, että panostamme esimerkiksi päihdevalistukseen, ehkäisevään päihdetyöhön ja varhaiseen puuttumiseen. Tilastojen mukaanhan sillä saataisiin aikaan huomattavia välittömiä ja välillisiä (menetetty työpanos) säästöjä kustannuksissa – puhumattakaan inhimillisistä vaikutuksista.
