Isoja uudistuksia tehtäessä voi aikaa ja energiaa kulua moniin muihin asioihin kuin alkuperäisenä tavoitteena koskaan olikaan. Sote-linjauksia kuunnellessa oli palautettava omatkin ajatukset alkuperäisiin tavoitteisiin. Mikä sosiaali- ja terveyspalveluissamme oli rikki, jota aikoinaan lähdettiin korjaamaan?
Kansalaiset ovat tyytyväisiä erikoissairaanhoidon palveluihimme. Sydänsairas katetriläppäleikkauksen jälkeen, leukemiaa sairastava tai keskoslapsen vanhemmat eivät pääsääntöisesti valittele sitä, etteivät ole saaneet itse valita paikkaa, jossa heitä hoidetaan. He eivät myöskään ajattele, että julkisena tuotettu palvelu olisi ollut huonompaa siksi, että se on julkista palvelua. Päinvastoin – he kertovat usein osaavista lääkäreistä, uuden mahdollisuuden saamisesta tai jatkohoidon suunnitelmista. Sen sijaan kansalaiset kokevat, että terveyskeskukseen ei saa varattua aikaa, hoitoon pääsee vasta taudin ollessa jo pahentunut ja että vanhuksen riittävästä hoivasta joutuu taistelemaan.
Nämä ongelmat otettiin tosissaan. Väestön ikääntymisen tiedettiin johtavan palvelutarpeen kasvuun, johon oli vastattava rakenteellisilla muutoksilla. Näin rahaa pystyttäisiin tulevaisuudessa kohdentamaan laadukkaisiin vanhuspalveluihin. Terveyskeskusten riittävä resursointi, ihmisten pompottamisen lopettaminen sekä tasa-arvoisten ja oikea-aikaisten palvelujen varmistaminen kaikille nousivat sote-uudistuksen kärkitavoitteeksi.
Hallitus toi viime viikolla pöytään omat sote-linjauksensa. Linjausten perusteella Suomen pahin ongelma on nyt ollut liian vähäinen yhtiöiden määrä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysbisnestä halutaan laajentaa yhtiöittämällä myös julkiset palvelut. Käytännössä siis kaikki julkiset toimijat vaaditaan yhtiöittämään palvelunsa ja kilpailemaan olemassaolostaan. Näillä näkymin yhtiöittämiseltä säästyisivät ainoastaan yliopistolliset sairaalat, ensihoito, laaja päivystys ja erilaiset viranomaistehtävät.
Nyt nimenomaan hallituksen tahdosta Suomessa tehdään kansallinen päätös niin laajasta valinnanvapaudesta, että se edellyttää myös julkisten palveluiden yhtiöittämistä. Vaatimus ei tule EU-lainsäädännöstä. Ruotsin mallissakin maakäräjäalueille on jäänyt mahdollisuus itse tuottaa sote-palveluita, sillä Ruotsissa ei näin laajaa valinnanvapautta ole viety eteenpäin.
Perustettaviin yhtiöihin ei tule luottamushenkilöitä, vaan ammattijohtajia ja hallitusammattilaisia. Epäselväksi sen sijaan jää, mikä tulevan maakuntahallinnon ja demokraattisesti valittavien päättäjien rooli olisi tässä kokonaisuudessa, kun yhtiöiden linjaukset ja toiminta on yrityssalaisuuden piirissä.
Paljon on linjauksissa mietittävää myös Satakunnan soten valmistelussa. Yhdessä päivässä maakunnallisten palveluiden tuottajaorganisaation suunnittelu muuttui pääasiassa tilaajaorganisaatioksi. Maakunnan sisällä on nyt tehtävä päätöksiä myös nykyisten julkisten palveluiden yhtiöittämisen tavasta, sillä se voi olla yhden suuren maakunnallisen yhtiön tai useiden pienten esimerkiksi toimialakohtaisten yhtiöiden väliltä melkeinpä mitä tahansa. Ellei seuraavien viikkojen aikana sitten käy niin, että hallituspuolueet havahtuvat laajan pakkoyhtiöittämisen mielettömyyteen ja ryhtyvät järkevöittämään linjauksiaan. Sitä odotellessa ei auta muu kuin miettiä, miten näillä linjauksilla voisi kuitenkin yrittää pelastaa kaiken sen hyvän, mitä pelastettavissa on.
