Kolumni on julkaistu Länsi-Suomessa 12.1.2023.
Vuonna 2007 olin ehdolla eduskuntaan. Kuuntelin tarkasti, millaisella sävyllä tuolloin kansanedustajista puhuttiin. Päätin tekeväni parhaani, että luottamus eduskuntaan lisääntyisi. Ajattelin, että kansalaiset arvostaisivat päättäjiä, jotka hoitavat työnsä ahkerasti, perehtyvät lakiesityksiin, ottavat selvää yhteiskunnan epäkohdista ja ovat tavoitettavissa.
Neljä vuotta myöhemmin kansanedustajana aloittaessani muistin tavoitteeni vaikuttaa omalla toiminnallani yleisiin käsityksiin päättäjistä. Huomasin pian, että kansanedustajat olivatkin jo mainettaan parempia. Tulin työyhteisöön, jossa valtaosa teki paljon työtä halusta muuttaa asioita arvomaailmansa mukaiseksi. Kohtasin epäitsekkyyttä, syvää sivistystä, inhimillistä ajattelua ja taitavia vaikuttajia. Koin myös kansanedustajiin kohdistuvat ulkoiset paineet ja korkeat vaateet. Ymmärsin, että täydellisinkään poliitikko ei voi muuttaa yleistä suhtautumistamme vallanpitäjiin. Kyse ei ole siitä, millainen edustaja on tai mitä hän tekee. Kyse on vallasta ja suhteesta valtaan.
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansalaisten valtaa käyttävät kansanedustajat säätäessään lakeja ja päättäessään valtion talousarviosta. On aivan oikein, että vaateemme kansanedustajia kohtaan ovat korkeita. Järjestelmästä tulee kitkeä kaikki mahdollisuudet vallan väärinkäytöksille. Eduskunnan työskentelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tulee lisätä.
Median tehtävää vallan vahtikoirana on myös syytä terävöittää. Kansanedustajien työn arvioimiseen käytetyt mittarit ovat heikkoja. Listat puheenvuorojen määristä tai ajetuista taksimatkoista eivät kerro kansanedustajan työn vaikuttavuudesta, vaikka ovatkin luetuimpia juttuja. Keinotekoiset mittarit eivät paljasta kokouksia, joissa kansanedustaja on toiminnallaan vaikuttanut johonkin kokonaisuuteen – parhaimmillaan ennen lakiesityksen tai rahoitusratkaisun julkistamista.
On liian helppoa väittää istuntosalin tyhjien penkkien kertovan työn vieroksumisesta. Työn kokonaisuus ei näy täysistuntokeskustelua seuraavalle. Istunnot voivat olla kestoltaan useiden tuntien mittaisia. On järkevää organisoida työtään esimerkiksi keskittymällä istuntosalissa oman valiokunnan asioihin. Tällöin työaikaa riittää myös muille kokouksille, kansalaisten ja sidosryhmien tapaamisille, medialle, kirjoittamistyölle ja valiokunta-asioille. Valiokuntatyö ei keskity ainoastaan päivittäiseen kokoukseen, vaan siellä käsittelyssä olevat asiat vaativat työstöä paljon kokousta laajemmin.
Mediassa näkyy valitettavan harvoin kokonaiskuvaa kansanedustajista. Moni ahkera, asioita syvästi ajatteleva ja yhteistyökykyinen edustaja ei koskaan ylitä uutiskynnystä, sillä arvostelu, riidanhakuisuus ja kohahduttavat kirjoitukset ovat kiinnostavampia kuin rutikuiva fakta. Sosiaalinen media on parantanut kaikkien poliitikkojen mahdollisuutta näkyvyyteen. Samalla se on helpottanut politiikan saavutettavuutta. Sosiaalinen media tosin kannustaa yksinkertaistamaan vaikeita poliittisia kysymyksiä. Se lisää yhteiskunnallista ”huutelua” keskustelun sijaan.
Moni kansanedustaja kertoo eduskunnan arjesta vasta jättäessään eduskunnan. Tarkoitus tuskin on valittaa tai puolustautua, vaan lisätä kansalaisten tietoisuutta vahvistaakseen luottamusta demokratiaan. Valtaosalle kansanedustajuus on ollut unelmien täyttymys ja pitkän poliittisen työn tulos. Niin myös minulle.
Sen vuoksi kirjoitan tämän ylistyksen, oodin, kansanedustajille. Arvostan suuresti sitä työtä, jota eduskunnassa tehdään yhteisen tulevaisuutemme eteen. Lupaan jatkossa omalta osaltani kirittää kansanedustajia kannustamalla ja keskustelemalla kritisoinnin sijaan. Kansalaisena on minun etuni, että demokratia vahvistuu – ja että eduskunnassa on osaavia, ahkeria ja sydämen sivistyneitä kansanedustajia.
