Tällä viikolla vietämme jälleen suomalaisen työn päivää ja työväen juhlaa. Vappua vietetään tänä vuonna yhteiskunnallisesti herkässä tilanteessa, kun työmarkkinajärjestöt neuvottelevat yhteiskuntasopimuksesta. Kevään neuvottelujen onnistumisella voi olla hyvin iso merkitys koko maan tulevaisuuden kannalta, eikä kukaan voi varmuudella vielä sanoa, mitä tapahtuu, jos neuvottelut epäonnistuvat.
Vaikka sopimuksessa on palkansaajan kannalta myös kipeitä uudistuksia, kuten lomarahojen leikkaus ja työajan pidennys, toteutuessaan sopimus kutenkin korvaisi hallituksen pakkolakipaketin, jonka toimenpiteet ja leikkaukset olivat vielä rajumpia. Sopimuksen syntymisen jälkeen palkansaajat ovat kantaneet kortensa kekoon ja sen jälkeen myös työnantajien on osoitettava, että ne ovat mukana yhteisissä talkoissa. On toivottava, että järjestöt saavat nyt loppukevääksi kaikilta osapuolilta neuvottelurauhan.
Mutta onko työväellä muuten aihetta juhlaan? Pari viikkoa sitten työministeri Jari Lindström esitteli hallituksen toimenpiteitä työllisyyden edistämiseksi. Lindströmin paketti jäi julkisuudessa ehkä hieman liikenneministeri Bernerin samaan aikaan esittelemän taksiuudistuksen varjoon, mikä on harmillista. Paketissa on nimittäin hyvien ja kannatettavien toimenpiteiden ohella luvassa myös kiristyksiä. Paketin jatkotyöstö vaatii nyt kaikkien osapuolten mukanaoloa ja laajaa keskustelua.
Myönteisinä uudistuksina voi nähdä sen, että otetaan käyttöön niin sanottu Rinteen malli, jossa passiivista työttömyysturvaa voisi käyttää aktiivisesti palkkatukeen ja starttirahaan. Tämä on ollut SDP:n vaatimus jo pitkään. Avaus on kipeästi tarvittua lääkettä tilanteeseen, jossa työllisyysmäärärahat ovat olleet jo pitkään tiukalla ja hallitus on vielä leikannut niitä lisää. Parhaimmillaan uudistus voi tuoda työpaikan tai mahdollisuuden esimerkiksi omaan yritystoimintaan entistä useammalle.
Samaan aikaan tiukennetaan kuitenkin työn vastaanottovelvoitetta, heikennetään ammattitaitosuojaa ja pidennetään työttömyysturvan karensseja. Tulevaisuudessa työttömälle voidaan tarjota muuta kuin oman alan työtä jo heti työttömyyden alettua. Jos työtön kieltäytyy varmasta työpaikasta, hänelle tulisi jatkossa 90 päivää ilman työttömyysetuutta, kun karenssi on nykyään 60 päivää. Vaatimus siitä, että työttömän on ajettava omalla autolla töihin nykyistä kauemmas kuulostaa oudolta, etenkin jos samassa on perheessä on kaksi työtöntä, jotka molemmat eivät tietenkään voi käyttää samaa autoa ajaessaan eri suunnilla sijaitseville työpaikoilleen. Lindström esitteli myös työnäytteen, jossa työtön voisi ilman työsuhdetta ja palkkaa osoittaa työnantajalle, millaista osaamista hänellä on, sekä työttömyyskorvausta pienemmän palkkatyön vastaanottovelvoitteen. Ei ole vielä varma, mihin suuntaan malleja aletaan työstää, mutta esimerkiksi työnäytteestä ei missään nimessä saa tulla palkatonta pakkotyömallia, vaan sen on ehdottomasti perustuttava vapaaehtoisuuteen.
Kaiken kaikkiaan hallituksen ensimmäinen on vuosi on ollut työttömien ja palkansaajien näkökulmasta melkoista turbulenssia. Uhattuna ovat olleet milloin sunnuntailisät, milloin sairausloman palkka. Taloustilanne on edelleen heikko ja työttömyys korkealla tasolla. Se edellyttäisi hallitukselta vielä paljon aktiivisempaa otetta työllisyyttä tukeviin toimiin ja investointeihin. Näin vappuviikolla voi kuitenkin olla hyvillä mielin siitä, että ammattiyhdistysliike on osoittanut olevansa yhä tärkeä osa perinteistä sopimusyhteiskuntaa, jossa asiat on parasta tehdä neuvottelemalla ja sopimalla, ei pakottamalla. Onneksi hallituskin on tämän ymmärtänyt luopumalla pakkolakipaketistaan ja luottamalla työmarkkinajärjestöihin yhteiskunta- ja kilpailukykysopimuksessaan.
