Omaishoitajaksi ryhtyminen merkitsee monelle hyppyä tuntemattomaan. Omaishoito on palkitsevaa, mutta se on usein myös henkisesti ja fyysisesti raskasta työtä. Omaishoitajan mielen voivat vallata monenlaiset tunteet: osaanko hoitaa oikein, pystynkö tähän, jaksanko näin? Silloin ihminen kaipaa apua ammattilaisilta ja tukea vertaisiltaan. Omaishoitajan jaksamisesta on pidettävä huolta, eikä ketään saa jäädä vastuunsa kanssa yksin.
Omaishoitajien määrä on ollut jatkuvasti kasvussa Suomessa, mutta samaan aikaan kuntien omaishoitajien jaksamisen tukeminen ja omaishoitoon käytetyt määrärahat ovat vaihdelleet eri puolilla Suomea. Viikko sitten moni omaishoitaja kuuli kauan odottamansa uutisen. Peruspalveluministeri kertoi, että uuden sopimusomaishoitoa koskevan lakiluonnoksen valmistelu on käynnistynyt. Uudella lailla lisättäisiin eri puolilla Suomea asuvien omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa yhdenvertaisuutta. Hoitoa tarvitsevalla henkilöllä olisi lain suoma oikeus sopimusomaishoitoon, jos sen edellytykset täyttyvät. Vastaavasti omaishoitaja saisi subjektiivisen oikeuden hoitopalkkioon ja vapaaseen. Lakia on odotettu pitkään, koska se parantaa omaishoitajien ja hoidettavien oikeuksia.
Suomessa on viime vuosina vannottu kovasti omaishoidon nimeen. Valitettavasti kuitenkin monissa puheenvuoroissa lähinnä säästösyistä. Väestömme ikääntyessä ja kotona asumisen lisääntyessä omaishoitajuutta tarvitaan yhä enemmän. Kuitenkin se, että omaishoitajuuden varaan lasketaan aikana jona yhteiskunnastamme on tullut yhä yksilökeskeisempi, huolestuttaa. Omaishoidon tapaiset tehtävät istuvat tällaiseen narsismin aikaan ja kulttuuriin huonosti. On myös ymmärrettävä, että kaikista meistä ei ole omaishoitajiksi, vaikka haluaisi. Omaishoitajiksi ei voi ryhtyä, jos oma terveys reistailee ja jaksaminen on muutenkin koetuksella. Monen mieli voi kuitenkin muuttua, kun asia tulee omassa elämässä kohdalle. Moni omaishoitoa harkitseva miettii aivan varmasti myös sitä, millaista hoitoa toivoisin itselleni.
Omaishoitajien joukoissa on tällä hetkellä paljon niiden sukupolvien edustajia, joille auttaminen ja toisista huolehtiminen ovat vielä tuttuja ja itsestään selviä asioita. Mutta millainen on tulevaisuus? Suuri osa suomalaisista asuu nykyään ydinperheen kesken suurissa kaupungeissa. Elämä ja arki ovat täynnä kiirettä, yksinäisyys on yleistä, eikä aikaa jää aina edes perheenjäsenten huomioimiseen. Tällainen maaperä ei ole otollinen omaishoidon eikä muidenkaan yhteisöllisten hoitomuotojen yleistymiselle.
Tarvitsemme arvoherätyksen. Ymmärryksen, että keskiössä olomme sijaan, voisimme katsoa vieressämme olevaa ihmistä, nähdä hänet tarpeineen ja toiveineen. Kanssaihmisten huomiointia, toisten vilpitöntä ja avointa kohtaamista tarvittaisiin nyt ehkä enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Emme me suomalaiset kuitenkaan ole aivan unohtaneet läheistemme hoivaa. Itse asiassa nykyään jo miltei viidennes yli 30-vuotiaista työssäkäyvistä suomalaisista auttaa eri tavoin omaistaan tai muuta läheistään arjessa selviytymisessä. Suomalaiset ovat heränneet myös erilaisiin varainkeräyksiin ja hyväntekeväisyystempauksiin. Näistä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että sitoudutaan omaisen täysivaltaiseen hoitoon pidemmäksi aikaa. Omaishoitajuus ei olekaan hyväntekeväisyys –projekti. Se on lähimmäisenrakkautta ja sitoutumista toiseen.
Olen ajatellut, että hoivatyötä vanhustenhuollossa tehneenä minä tunnen myös omaishoitajan arjen. Tiedän kyllä millaista on huolehtia lääkkeistä, seurata terveydentilan muutoksia tai avustaa aamutoimissa. Keskustelut omaishoitajien kanssa ovat saaneet minut ymmärtämään, että omaishoitajuus on paljon muutakin kuin hoivassa avustamista. Monelle se on työtä 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Se on katkonaisia yöunia, jatkuvaa huolta ja riittämättömyyden tunnetta. Se on yksinäisinä iltoina vastuunkantoa ja huolenpitoa sairauden edetessä. Liian moni omaishoitaja asettaa aina hoidettavan tarpeet omiensa edelle, jopa jaksamisensa kustannuksella. Ja kuitenkin samalla omaishoitajuus on rakkauden osoitusta, yhteisiä hellyyden ja ilon hetkiä arjen keskellä sekä inhimillistä hoivaa omassa kodissa. Toisinkaan ei omaishoitaja haluaisi valita. Nyt tiedän, että vaikka tunnen hoitotyön arjen, en voi sanoa tietäväni mitä omaishoitajuus on. Sen todellisuuden tietävät vain omaishoitajat.