16-vuotias on yhdessä elämänsä tärkeimmistä käännekohdista. Hänen pitäisi tehdä valintoja, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Moni ajattelee tämän tärkeän valinnan olevan opiskelupaikkojen ja -alojen välistä valintaa. Niin se valtaosalle onkin. Sen sijaan osa nuorista tekee tietämättään valintaa yhteiskunnan reunoilla elämisen ja turvallisen tulevaisuuden välillä. Nuori, joka valitsee peruskoulun jälkeen päiviensä sisällöksi muuta kuin opiskelua, valitsee itselleen tulevaisuuden, joka sisältää pätkätöitä, työttömyyttä, heikompaa tulo- ja elintasoa sekä pienempää eläkekertymää. Harva nuori ymmärtää valitsevansa itselleen tällaisen elämän.
Tutkimukset osoittavat, että koulutuksen ulkopuolelle jääminen nuorena ennustaa sitä, että toisen asteen tutkinto saattaa jäädä suorittamatta koko elinaikana. Suomalaisista alle 25-vuotiaista nuorista aikuisista 16 prosenttia on sellaisia, joilla on koulutuspohjanaan pelkkä peruskoulu. Kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella heistä on jopa n. 40 prosenttia. Tämä kertoo siitä, että jos nuori jää kokonaan ilman toisen asteen koulutusta, ovat hänen mahdollisuutensa työmarkkinoilla hyvin heikot. Työelämässä eletään uutta murroksen aikaa, jossa koulutuksella on entistäkin vahvempi painoarvo. Jos siis vuosittain ikäluokasta noin 10 000 nuorta jää pelkän peruskoulun varaan, on kyse jo yhteiskunnankin kannalta merkittävästä ongelmasta.
Koulutuksen ulkopuolelle jääminen kertoo järjestelmämme puutteista, eikä siitä tule syyllistää nuoria. Ne nuoret, jotka eivät löydä itselleen tarpeeksi motivoivaa opiskelupaikkaa, ovat usein kohdanneet puutteellista opinnonohjausta tai muita vaikeuksia, joihin he eivät ole saaneet tarpeeksi apua. Näihin ongelmakohtiin on syytä löytää ratkaisu koulutusjärjestelmämme kehittämisellä. Yksi tehokkaimmista tavoista parantaa nuortemme mahdollisuuksia on pidentää oppivelvollisuutta 18 vuoteen.
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi tammikuussa raportin, jossa yhdeksi koulutuspolitiikan prioriteetiksi esitettiin koko ikäluokalle toisen asteen tutkinnon suorittamista. Neuvosto suositti harkitsemaan oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Siis aivan samaa tavoitetta, jota SDP on ajanut jo vuosikausia. Asia ei vain tunnu saavan kaikilta puolueilta vastakaikua. Aikoinaan myös kaikkia koskevaa oppivelvollisuutta vastustettiin kiivaasti, ja nyt jokainen sitä vastustanutkin puolue julistautuu koulutuspuolueeksi ylistäen peruskoulujärjestelmäämme.
Suomi on jo jäänyt jälkeen koulutuksen tasa-arvomaana. 2000-luvulla ympäri Eurooppaa on tehty koulutusuudistuksia, joissa yleistä oppivelvollisuutta on päätetty pidentää. Belgiassa, Hollannissa, Itävallassa, Portugalissa ja Saksassa oppivelvollisuutta on nostettu 16 vuoden yläpuolelle. Iso-Britanniassa on todettu tutkimuksissa, että oppivelvollisuusiän nosto on lisännyt koulutukseen osallistumista, minkä lisäksi sillä on ollut myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen ja nuorisorikollisuuden vähentymiseen. Myös niissä Yhdysvaltojen osavaltioissa, joissa oppivelvollisuus on kirjattu lakiin 18 vuoden ikään asti, on tultu samanlaisiin tuloksiin. Miksei siis myös meillä Suomessa, pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, oltaisi valmiita tekemään päätöstä oppivelvollisuusiän pidentämisestä? Sellaisen uudistuksen voittajina olisivat maamme nuoret, mutta siitä hyötyisi myös koko yhteiskunta.
SDP on historiansa aikana saanut aikaan lukuisia suuria tasa-arvoa lisääviä uudistuksia Suomessa. Nyt on seuraavan vuoro, sillä nuortemme paikka on koulussa.
