Naiset kokevat työaikansa yhä useammin kaoottisena ja työpäivän sisällöt heikosti itse hallittavina. Koetaan, että työtä tehdään hiki hatussa, jotta asetetuista työtehtävistä selvitään. Miesvaltaisissa töissä taas työ tulee nykyisin yhä useammin kotiin ja vapaa-aikaan. Ennen tällainen kokonaistyöajan vaade koski lähinnä toimitusjohtajia. Nykyisin sama vaade koskee joskus jopa työntekijätasoakin. Kuitenkin ilman palkassa näkyvää korvausta.
2010-luvulla työaikalaki ei enää yksin riitä vastaamaan työntekijän tarpeisiin. Yhä useamman työntekijän osalta työajan hallinta nousee kaikkein keskeisimmäksi jaksamista vahvistavaksi tekijäksi. Moni pohtii, miten erottaa joustavasti työ ja vapaa-aika laiminlyömättä työtehtäviä. Omasta jaksamisestaankin pitäisi muistaa huolehtia. Perheestä tai ikääntyneistä vanhemmista huolehtimisenkin pitäisi pystyä hoitamaan jäämättä pois työstä. Kaiken tämän hoitaminen tuntuu joskus mahdottomalta.
Tällaisessa tilanteessa hyvä johtaminen työssä on yksi työntekijän voimavara. Uudenlainen johtaja ymmärtää, että elämän eri osasten ollessa tasapainossa työntekijä voi antaa parhaansa ja voi olla motivoitunut. Hyvä johtaja osaa siis auttaa työntekijää hallitsemaan työtänsä paremmin. Yksi työntekijän asemaa helpottava uudistus voisi olla myös työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelmän eli työaikapankin laajempi käyttöönotto. Jo nykyisissä kellokorteissakin on toki liukumia, mutta ne eivät monestikaan ole riittäviä eivätkä nykyiseen työrytmiin soveltuvia.
Samaan aikaan kun toiset meistä ovat ylityöllistettyjä, kamppailevat taas toiset meistä osa-aikaisuuden, määräaikaisuuden tai työttömyyden kanssa. Osa- ja määräaikaista työtä tekee Suomessa noin joka viides palkansaaja. Toisille se on elämäntilanteeseen sopiva hyvä valinta, toisille se on pakkorako, kun pysyvää tai kokoaikaista työtä ei ole saatavilla.
Kuitenkin pitkät määräaikaisuudet jättävät työntekijän normaalin työpaikkatoiminnan ulkopuolelle. Esimerkiksi työpaikkakoulutuksiin määrä- ja osa-aikaiset pääsevät osallistumaan vakinaisia työntekijöitä huomattavasti harvemmin. Tämä ei edistä ammatillisen osaamisen ylläpitämistä ja vakinaisen työn löytämistä.
Määrä- ja osa-aikainen työ on tullut jäädäkseen. Sen vuoksi onkin tärkeää kiinnittää jatkossa huomiota näiden työntekijöiden aseman parantamiseen. Heille kuuluu yhtäläinen oikeus kouluttautumiseen ja virkistykseen kuin työpaikan kehittämiseenkin.
