Tuntuu pahalta, että oman turvallisuuden menettämisen pelossa ihminen on vasta valmis huolehtimaan toisen hyvinvoinnista. Puhuin vaalikiertueeni aikana turvallisesta ympäristöstä. Totesin, että ympäristökysymykset voivat tulevaisuudessa koskea yhä useammin turvallista asuinympäristöä, koska väestön lisääntyvä eriarvoistuminen johtaa väistämättä elinpiirissämme rikollisuuden, päihteiden ja pahoinvoinnin lisääntymiseen. Joku ehkä piti aihetta kaukaa haetulta. Tämän kesän jälkeen yhteiskuntamme turvallisuuden ajatteleminen on aivan välttämätöntä. Olemme pohjoismaissa tottuneet maltilliseen mielenosoittamiseen. Usein heikommassa asemassa olevat muuttuvat kotimaassaan jopa täysin näkymättömiksi. Heidän mielipiteensä ei tule ilmaistua edes vaaleissa. Kun samanlaisessa tilanteessa on riittävä joukko kansasta, voi se johtaa mellakoihin, rajuihin mielenilmauksiin ja epätoivoiseen oikeuden vaatimiseen.
Jos maassamme on nuoria, joilla ei ole minkäänlaista toivoa tulevasta eikä kokemusta kuulumisesta osaksi jotakin, olemme epäonnistuneet pahasti. Olemme epäonnistuneet inhimillisestä näkökulmasta nuoren opetuksessa, ohjauksessa ja tukemisessa. Jokainen elämästään otteen menettänyt nuori on liikaa. Olemme tällöin myös epäonnistuneet yhteiskuntarauhan turvaamisessa. Jos vihainen ja epätoivoinen nuorisojoukko pystyy Iso-Britanniassa tuhoamaan kaduilla kauppoja, koteja, julkista omaisuutta ja ihmisiä, voi meistä jokainen olla varma siitä, että sama voi toistua myös Suomessa. Levottomuudet ovat arkipäivää maissa, joissa ihmiset kokevat epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa ja eriarvoisuutta. Toivon, että ne ihmiset ovat viime aikoina olleet television äärellä, jotka Suomessa puhuvat nykyisen verotuksen negatiivisesta tasapäistämisestä. Jos oikeudenmukaisella verotuksella luodaan puitteet yhteiskuntarauhalle, on tasapäistäminen huomattavan pieni ongelma.
Nuorten tilanne on Suomessa vaikeutunut. Nuorten työttömyysprosentti on 20,4. Huolestuttavaa on, että vain joka neljäs halukkaista sai tänä vuonna opiskelupaikan. 60 000 nuorta on koulun päättämisensä jälkeen ilman opiskelu- tai työpaikkaa. Maastamme puuttuu myös järjestelmä, jonka avulla tosiasiallisesti paikantaisimme kaikki peruskoulunsa päättäneet jatkosuunnitelmia vailla olevat nuoret. Tanskassa valtion tietokonejärjestelmä toimii niin, että jokaisesta yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle jääneestä nuoresta tietokone antaa useille viranomaisille automaattisen hälytyksen. Työtön tai opiskelupaikatta oleva nuori ei siis vahingossakaan unohdu vuosiksi kotinsa peräkammariin pelaamaan tietokoneella, kuten Suomessa vielä voi käydä. Jokainen peruskoulun päättänyt jatko-opiskelupaikkaa vailla oleva nuori ei ole punainen huutomerkki, mutta osa tästä joukosta syrjäytyy yhteiskunnasta vuosiksi, jopa eliniäksi. Ne nuoret ansaitsevat hälytyksen tilanteestaan riittävän ajoissa, jotta heidän elämänsä suuntaa voidaan vielä muuttaa.
Näkymättömät ja pahoinvoivat nuoret voivat muuttua meille vielä näkyviksi, mutta hyvin traagisella tavalla. Muutamasta näkymättömästä nuoresta on tullut koulusurman, joukkoteloituksen tai katumellakan takia liiankin näkyvä. Sellaisesta näkyvyydestä kärsivät kaikki, myös nuori itse. On tärkeää, että hallitusohjelmassa taataan kaikille alle 25 -vuotiaille nuorille ja alle 30 –vuotiaille vastavalmistuneille nuorille esim. työ- tai harjoittelupaikka. Tätä tavoitetta valmistelevan hankkeen tulee myös kehittää Suomeen sellainen systeemi, jossa yksikään nuori ei edes vahingossa jää normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhteiskunta voi tehdä nuorensa näkyviksi positiivisella tavalla. Tukemalla nuoristamme osaajia ja taitajia he saavat tavoitteita tulevaisuudelleen. Tulevaisuuteensa uskova nuori on positiivisesti näkyvä.
