Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 14.10.
Korona on mullistanut elämäämme jo yli puolitoista vuotta. Myös työelämä on tänä aikana muuttunut monella tavoin. Palaverit etäyhteydellä ja työskentely kotitoimistossa sujuvat jo rutiinilla monelta. Olemme ottaneet lyhyessä ajassa yhteiskuntana digiloikan, jollaista kukaan ei ennakolta olisi osannut ennustaa. Valtakunnallisen etätyösuosituksen poistuttua etätyö tulee vähenemään pandemian alkuajoista, mutta silti se on tullut osaksi työarkea jäädäkseen. Moni kokee etätyön lisäävän omaa työhyvinvointiaan. Työpaikat tulevatkin seuraavien kuukausien aikana etsimään sopivaa lähi- ja etätyön yhdistelmää.
Miljoona suomalaista etätyöläistä on ilmiönä saanut runsaasti medianäkyvyyttä. Samalla julkisessa keskustelussa on liian usein jäänyt huomioimatta se, että monella alalla etätyöt eivät ole missään vaiheessa olleet mahdollisia. Työvuorot ovat pyörineet normaalisti mm. perusteollisuudessa ja palvelualoilla. Esimerkiksi puhtaanapidon, kaupan-, kasvatus- ja turvallisuusalan ammattilaiset ovat menneet päivittäin tekemään työtään ihmisten pariin koronasta ja sen uhista huolimatta. Puhumattakaan terveys- ja sosiaalipalveluiden työntekijöistä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan koronan ja sen mukanaan tuoman kärsimyksen joka päivä.
Siinä missä etätyöläisten kokemukset työelämästä ovat korona-aikana jopa kohentuneet, on toisilla suunta ollut päinvastainen. Huoli tartunnan saamisesta työssä tai omien läheisten altistaminen koronalle oman työn vuoksi on jo itsessään ollut valtavan kuormittavaa. Monilla työntekijöillä työmäärä on kasvanut koronan myötä kohtuuttomaksi. Lähes jokaisessa työyhteisössä työtaakkaa ovat lisänneet koronan tuomat pitkät karanteenipoissaolot ja sijaisvajeet. Työhyvinvointi on jouduttu työpaikoilla siirtämään sivuun – on vain yritetty pärjätä kriisin keskellä. Ihminen selviytyy uskomattomalla tavalla mahdottomaltakin tuntuvan edessä. Loputtomiin kukaan ei kuitenkaan kestä. Kun työn kuorma on liian iso pitkään, se johtaa uupumukseen. Koronakriisi on väistämättä lisännyt työssä jaksamisen ongelmia esimerkiksi terveydenhuollossa. Koronapandemian seurauksena olemme tahtomattamme ottaneet liikaa työhyvinvointivelkaa.
Moni koronan eturintamassa työskennelleistä on julkisen sektorin työntekijöitä. On tärkeää, että kuntien välittömät koronakustannukset korvataan täysimääräisesti. Tarvitsemme kuitenkin sen lisäksi pidemmän aikavälin suunnitelman siitä, kuinka saamme palautettua työntekijöiden jaksamisen koronan jälkeen. Yksi ratkaisua vaativa asia on tiettyjen alojen työvoimapula, jota koronakriisi on pahentanut. Hoito- ja hoivapalveluiden lisäksi tekijöitä etsitään esimerkiksi ravintola- ja kasvatusalalle. Vaikka korona on kuormittanut aloja eri tavoin, yhteistä näille on pula osaajista. Palkkaus on toki tärkeä tekijä alojen vetovoimassa, mutta yhtä tärkeää on tarjota sellaisia työolosuhteita, joissa ammattilainen voi tehdä työnsä hyvin. Työssä jaksamisessa keskeisintä on se, että voi kokea suoriutuvansa työstä hyvin. Se on mahdollistettava työn ylikuormitukseen puuttumalla, sillä alati paheneva pula henkilöstöstä johtaa katastrofiin.
Korona-aika on ollut iso taakka kaikille, niin yrityksille kuin julkisen sektorin työyhteisöillekin. Monelle työntekijälle kulunut vuosi on tuonut lisäksi pelon ilmapiirin työpäivään. Tällä on seurauksensa. Nyt meidän on aika purkaa kertynyttä työhyvinvointivelkaa osana yhteiskunnallista koronan jälkihoitoa.
