Valinnanvapautta on hehkutettu sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksessa ylisanoin. On tietenkin hyvä, että ihmisillä on mahdollisuus tehdä itseään koskevissa asioissa valintoja. Lainsäädännön alustavissa linjauksissa on kuitenkin paljon sellaista, mikä sotii yleistä oikeustajua vastaan.
Tuleville sote-yhtiöille on kaavailtu mahdollisuutta asettaa itse raja ottamalleen asiakasmäärälle. Sellainen voisi pahimmillaan johtaa asiakasvalikointiin. Asiakkaat, jotka toisivat mukanaan rahoitusosuuden, mutta eivät käyttäisi palveluita juuri lainkaan, olisivat haluttuja asiakkaita. Pitkäaikaissairaita ja paljon hoitoa tarvitsevia alettaisiin karttaa.
Kun jokainen sosiaali- ja terveyskeskuksen yhtiö, myös julkisesti omistetut, kilpailee olemassa olostaan taloudellisin perustein, muuttuvat normaali hoito ja vaativammat tarpeet helposti vain kustannuseriksi.
Arvioiden mukaan sosiaali- ja terveyskeskusten tulisikin olla kooltaan 20 000 asiakkaan keskuksia, jotta ne pystyisivät maakunnasta saamallaan väestöperusteisella rahoituspohjalla selviytymään paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden kustannuksista ja tarjoamaan riittävän laajan palveluvalikoiman.
Rauman kokoisessa kaupungissa tämä tarkottaisi siis vain kahta keskusta, joista valita. Valtaosassa kuntia ei pystyttäisi järkevällä tavalla tuomaan vaihtoehtoja.
Jokainen suomalainen kuitenkin valitsee jatkossa itselleen sosiaali- ja terveyskeskuksen, josta tarvitsemansa palvelut hankkii. Keskuksen pitää tarjota asiakkaalleen perusterveydenhuollon palvelut, joitakin erikoissairaanhoidon palveluita ja sosiaalihuollon neuvontaa.
Jokaisen on siis päätettävä, minkä yhtiön keskuksesta tulee minun sosiaali- ja terveyskeskukseni.
Kukin meistä tekee valintansa eri perustein. Yksi valitsee paikan, jonne pääsee nopeasti ja jossa on tuttu lääkäri. Toinen taas sen, joka sijaitsee naapuritalossa. Kolmas selvittelee tarkkaan keskuksen tarjontaa ja laatua. Moni luottaa tuttavan vinkkiin hyvästä paikasta.
Perusterve käyttää omaa sote-keskustaan satunnaisesti, ehkä vain kerran vuodessa. Silti valintaan on syytä kiinnittää hänenkin huomiota.
Vapaus tuokin aina mukanaan myös vastuun. Sote-keskuksen hyvyyden tai huonouden selvittäminen on jatkossa minun itseni vastuulla, jos maakunnan päättäjät eivät pidä samoja asioita tärkeinä kuin minä.
Pitäisi myös olla mitä vertailla. Viime vuosien aikana etenkin pienet, paikalliset yritykset on valitettavasti myyty osaksi isoja, monikansallisia yhtiöitä.
Ala on tällä hetkellä pitkälti muutaman suurimman yhtiön käsissä, ja ne jatkossa todennäköisesti tuottavatkin valtaosan Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista. Näiden yritysten toimintalinjat ovat jo nykyisin monin tavoin hyvin yhteneväiset.
Minun sosiaali- ja terveyskeskukseni ei lähetä laboratoriokokeitaan Viroon tutkittavaksi. Röntgenkuviani ei tutki Intiassa työskentelevä lääkäri, enkä halua puhelimeen vastaavan jonkun, joka ei ole koskaan edes käynytkään kotipaikkakunnallani.
Haluan omalla valinnallani tukea nykyisten työpaikkojen säilymistä Raumalla. En arvosta yrityksen netistä löytyvää pitkää lääkärilistaa, jos valtaosa heistä ei ole koskaan työskennellyt paikkakunnalla.
Arvostan yrityksen työsuhteiden jatkuvuutta, sitä kautta mahdollistuvia asiakassuhteita ja panostusta osaamisen kehittämiseen.
Haluan myös varmistua siitä, että maakunnan minusta yritykselle maksaman korvauksen saa yritys, joka maksaa myös veronsa Suomeen. Mieluiten yhtiö saisi olla paikallinen ja omistajuus kasvollista.
Sellaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen minä valitsen.
Kaiken tämän keskellä, täysin terveenäkin, alkaa pohtia olisiko sittenkin vähemmän valintoja enemmän palvelua minulle.
