Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 11.2.2021.
Moni meistä etsii asioissa totuutta. Useat poliitikot haluavat tukeutua siihen, mikä on oikein. Mielipiteet toki pohjautuvat erilaisiin painotuksiin totuudesta ja oikeasta. Röyhkeimmät pyrkivät vaikuttamaan muihin myös valheilla, itseään nostaakseen. Sosiaalisessa mediassa valheellisia väitteitä ja valeuutisia jaetaan ahkerasti. Jokin uutinen suututtaa niin paljon, että se jaetaan sen enempää asiaa tutkimatta. Pian vale alkaa elää omaa elämäänsä uutena totuutena.
Yhdysvaltojen politiikka osoittaa, miten sosiaalinen media mahdollistaa valheellisten väittämien levittämisen. Lopputuloksena Yhdysvaltain kongressiin tunkeuduttiin väkivaltaisesti presidentin yllyttämänä. Trump ei käyttänyt monien diktaattorihallitsijoiden tapaan sotilasjunttaa vallankaappausyritykseensä, vaan sosiaalisen median kautta valjastamaansa kannattajajoukkoaan. Suoraa käskyä ei edes tarvinnut antaa. Hänen oli vain luotava mielikuva ja toistettava valheellisia väitteitä. Sen seuraus oli tuhoisa: väkivaltaa, kaaosta ja pahasti jakautunut kansa.
Poliittiseen retoriikkaan on jossain määrin aina kuulunut värikäs kilvoittelu ja asioiden sanallinen kärjistäminen. Myös rakentavan kritiikin jakaminen kuuluu olennaisesti politiikkaan. Se on politiikkaan lähtiessään kestettävä. Kaikkea ei kuitenkaan tule hyväksyä poliittisena retoriikkana. Toisen mielipiteistä valehteleminen, persoonaan kohdistuva syyttely ja mustamaalaus tai uhkaaminen eivät kuulu politikkaan.
Viime vuosina tehdyt tutkimukset osoittavat, että myös Suomessa osa ihmisistä jättäytyy pois julkisesta keskustelusta häirinnän pelon tai uhan takia. Samasta syystä moni jättää asettumatta ehdolle vaaleissa tai luopuu luottamuspaikastaan. Maalittamista käytetään tietoisesti lyömäaseena tiettyjä henkilöitä kohtaan, jotta heidät saataisiin vaiennettua. Pelko kivityskampanjan kohteeksi joutumisesta rajoittaakin jo osaltaan ihmisten sananvapautta. Fyysiset hyökkäykset päättäjiä kohtaan lisäävät pelon ilmapiiriä. Tätä ei voi hyväksyä.
Sosiaalisen median aikakausi on onneksi madaltanut poliittiseen keskusteluun osallistumisen kynnystä. Kuitenkin samalla some on muodostanut helpon alustan vihapuheen ja valeuutisten levittämiselle. Tarvitsemme apua siihen, miten erottaa valheen faktasta. Esimerkiksi minut oli muutama päivä sitten liitetty someketjuun, jossa väitettiin mielipiteenäni, että ”kantasuomalaiset vanhukset pitäisi eliminoida eutanasian avulla ja käyttää säästyneet rahat kehitysmaalaisten asuttamiseen”. Kun vastasin väitteen olevan valetta, henkilö linkitti keskusteluun lehtihaastatteluni eutanasiasta. On aivan eri asia keskustella eutanasiasta ja olla erimielinen asiassa, kuin tietoisesti valehdella mielipiteestäni ja yhdistää se kammottavalla tavalla vanhuksiin ja maahanmuuttajiin. Hämmentävintä oli kuitenkin se, ettei sillä tuntunut olevan mitään merkitystä, etten ajattele noin asiasta. Tärkeintä oli mustamaalaus.
Kukaan päättäjä ei yksinkertaisesti ehdi puolustautua jokaisessa tällaisessa keskustelussa. Sen vuoksi meidän on yhteisönä reagoitava, kun näemme vilpillistä toimintaa. Meidän on yhdessä puolustettava rehellisyyttä ja totuutta. Myös mielipidejohtajilla on suuri vastuu omalla esimerkillään toimia reilusti.
Valheiden levittäminen ja asioiden vääristäminen eivät ole osa asiallista, poliittisen keskustelun keinovalikoimaa. Ne vahingoittavat luottamusta kaikkiin päättäjiin. Yhteisten asioiden hoitaminen perustuu aina ihmisten väliselle luottamukselle ja asialliselle keskusteluyhteydelle. Jos tätä yhteyttä vahingoitetaan toisen tahallisella väärinymmärtämisellä ja loukkaavalla käytöksellä, on sitä vaikea korjata enää ennalleen. Pahimmillaan keskusteluyhteys menetetään kokonaan. Se on pahinta myrkkyä demokratialle ja yhteiskuntarauhalle. Kaikki osaavat hajottaa demokratiaa, mutta vain harvat osaavat sen korjata.
