Teksti ja kuva: Erkki Saarinen. Kirjoitus julkaistu vaalilehdessä.
”Se, mitä politiikassa vihaan, on pelien pelaaminen.
Kristiina Salonen
Jos lähtisin itse mukaan peleihin, en yksinkertaisesti
voisi elää asian kanssa. Mutta niin kauan, kun pärjään sillä, että osaan lukea poliittisia pelejä olematta niissä mukana, asiat ovat hyvin.”
Reksaaren punaiset graniittikalliot ovat paljastuneet lumen alta, nuotio ritisee kallionkolossa. Ilmassa on jo kevään tuntua, mutta Haapasaarenvesi Rauman edustalla on vielä peilijäässä.
Kristiina Salonen nauttii silminnähden auringosta ja Selkämeren kansallispuiston maisemista. Takana on vaiheikas nelivuotiskausi kansanedustajana, ja edessä vaalit, joiden lopputulos jännittää viime vaalien äänikuningatarta siinä kuin ketä muuta ehdokasta tahansa.
Kenenkään läpimeno ei ole kiveen kirjoitettu, sen Kristiina Salonen on jo kahden kauden aikana nähnyt. Kun nokisessa pannussa vesi kiehahtaa, laittaa Kristiina Salonen itselleen teetä. Hän naurahtaa ja rupattelee kolmevuotiaasta Edithistä. Aamulla hän oli kertonut Edithille, että äidin pitää mennä illalla erääseen tilaisuuteen.
– Yhtäkkiä Edith kysyi, että äiti mikä se salaisuus oli, minne sinun pitää mennä? Ensin löi aika lailla tyhjää, mutta sitten ymmärsin, että Edithillä oli mennyt sekaisin tilaisuus ja salaisuus, Kristiina Salonen nauraa.
Jo etukäteen olemme sopineet, että perheasiat jätetään haastattelun ulkopuolelle, sillä Edithistä ei ole tarkoitus tehdä vaalivauvaa.
Mutta missä sellainen äiti on, joka ei lapsistaan puhu? Se on kuin yrittäisi kätkeä elämänsä kauneinta aamunkajoa sisälleen. Rakkautta on mahdotonta vaientaa.
Lapset ovat yllättävän tarkkaavaisia. Edith esimerkiksi tunnistaa eduskunnan minun työpaikakseni ja huomauttaa, jos televisiossa puhutaan kansanedustajista, Kristiina Salonen kertoo ylpeänä.
Ympärillään olevissa ihmisissä Kristiina Salosta kiehtovat heidän tarinansa. Asiat, jotka ovat tehneet heistä sellaisia kuin he ovat.
– Eduskunnassa monet ponnistavat hyvin tavallisista oloista, mutta joillakin heistä on taustallaan tosi vaikeitakin asioita. Osittain siksi heidän polkunsa ja tarinansa ovat muokkautuneet tietynlaiseksi, Salonen sanoo.
Hän pohtii, että juuri niistä tarinoista löytyy myös yhteys ihmisiin. Ne ovat seikkoja, jotka saavat kunnioittamaan heitä ihmisinä.
– Minä en arvosta ketään aseman vuoksi, vaan sen vuoksi millaisia he ovat ihmisinä, Kristiina Salonen sanoo.
Minä olin se, jota komennettiin olemaan häiritsemättä, ja jonka käytöstä opettajat ihmettelivät. Onnekseni olin myös se, joka pääsi tukiopetukseen ja jonka arvosanat alkoivat vähitellen parantua.
Kristiina Salonen
Hän puhuu itsetunnon merkityksestä ihmisen elämässä. Lukihäiriöinen pieni Kristiina-tyttö sai luokkansa huonoimpia arvosanoja ja kapinoi koulua vastaan pojankoltiaisten kanssa.
– Minä olin se, jota komennettiin olemaan häiritsemättä, ja jonka käytöstä opettajat ihmettelivät. Onnekseni olin myös se, joka pääsi tukiopetukseen ja jonka arvosanat alkoivat vähitellen parantua. Päättötodistuksessa keski-arvoni oli jo yhdeksän tietämissä, Kristiina Salonen muistelee.
Siitä huolimatta hän kantoi vuosikausia sisällään huonon oppilaan kurjaa itsetuntoa.
– Ajattelin, että en voi lähteä opiskelemaan korkeakouluun, koska en kuitenkaan pärjäisi. Vasta aikuisiällä uskalsin lähteä opiskelemaan, Kristiina Salonen kertoo.
Nyt hän viimeistelee sosiaali- ja terveyshallintotieteen kandidaatin tutkintoa Vaasan yliopistossa.
Politiikassa Kristiina Salosen suosion salaisuus on ehkä siinä, että hän osaa kuunnella ja asettua ihmisten asemaan. Empaattisuus on osittain perua omista kokemuksista, sosiaalialan opinnoista ja myös työstä sosiaalialalla.
Mutta kotikasvatuksella on sittenkin keskeinen rooli.
– Mielenkiintoista on, että sanoin aivan äskettäin Edithille, joka leikki pehmolelujensa kanssa, että on oikein kun sinä puolustat pienempiäsi. Sen ei ollut tarkoitus olla poliittinen ohjenuora, mutta oli se kai sitäkin. Me saamme omat arvomme kotoa, tuikitavallisista arjen tilanteista. Kotikasvatuksesta ovat minunkin perimmäiset arvoni peräisin, Kristiina Salonen pohtii.
Itse hän pyrkii olemaan tinkimättömän rehellinen itselleen ja muille, ja tarttumaan empimättä vaikeisiinkin asioihin.
– Ihmisiä kuunnellessa voi myös saada kiinni lainsäädännön valuvioista. Vuorovaikutus ihmisten kanssa on poliitikolle tärkeää, sillä yksittäiset tapaukset voivat olla esimerkkejä siitä, mikä yleisellä tasolla mättää. Kun asiat nousevat keskusteluun, eduskunta voi korjata asioita, Kristiina Salonen miettii.
– Oppositiokin voi vaikuttaa asioihin, sillä yleensä jo se on puolivoitto kun ongelma tulee eduskunnan käsittelyyn. Aina asiat eivät etene päätöksentekoon asti, mutta kansalaisaloitteet ovat nousseet tässä hyvin tärkeään asemaan. Niitä ei ole eduskunnassa helppoa ohittaa, Kristiina Salonen sanoo.
Päätöksenteossa tieto on valtaa, mutta myös intuitiolla, sanattomien vihjeiden ymmärtämisellä, on tärkeä sijansa. Kristiina Salonen näkee itsessään kaksi puolta, joista toinen ei anna ensivaikutelman hämmentää, mutta toinen puoli luottaa kuitenkin vahvasti omaan intuitioon.
– Kun huomaan, että kenttä väreilee jostakin asiasta, kuuntelen ja selvitän asiaa ja tuon sen esiin esimerkiksi omassa eduskuntaryhmässäni. Usein poliittisiin tilannekatsauksiin liittyvät puheenvuoroni koskevat juuri asioita, joita olen kuullut ihmisiltä maakunnassa.
– Hyvä esimerkki on nyt käytävä keskustelu vanhustenhuollon tilasta. Aistin jo kauan, että asia puhuttaa ja liikuttaa ihmisiä, Kristiina Salonen sanoo.
Salonen nosti asian esiin ensimmäistä kertaa eduskunnan talousarviokeskustelussa, ja ennusti, että seuraavan kauden suurin keskusteluaihe on vanhustenhuolto ja sen korjaaminen vaatii isoja toimia.
– Keskustelu vyöryi päälle kuitenkin jo aiemmin kuin odotinkaan, hän toteaa.
