Kuulin joltain, että lapsen ensimmäisellä käynnillä hammaslääkärissä voidaan jo ennustaa lapsen hyvinvoinnin tulevaisuutta, jopa myöhemmän koulumenestyksen suuntaa. Kysyin heti, että miten ihmeessä suun terveys voi olla sidoksissa lapsen koulumenestykseen. Selitys oli yksinkertainen. Ne vanhemmat, jotka huolehtivat lapsensa suun terveydestä, pystyvät yleensä huolehtimaan muutenkin lapsensa hyvinvoinnista ja kehityksestä. Lapsen hyvinvointi taas näkyy parempana koulumenestyksenä.
En tiedä, oliko väitteen takana tutkittua tietoa, mutta näkökulma oli hyvin merkittävä. Yhteiskunta kerää valtavan määrän tietoa jokaisesta lapsesta aina syntymästä asti. Kaikki se tieto tuntuu kuitenkin olevan murusina maailmalla. Neuvolalle kertyy tietoa lapsen painosta ja pituudesta, mutta yhä enenevässä määrin siellä nähdään myös koko perheen tilanne ja voimavarat arjesta selviytymiseen. Päivähoidossa lapsen arjen taidot tulevat näkyviin. Sen lisäksi, että päivää rytmittävät ruokailut, nukkumiset ja ulkoilut, niin lapsen mielialat, ajatukset ja sosiaaliset taidot herättävät ammattilaisissa iloa tai huolta. Terveydenhuollossa hoitajat ja lääkärit kirjaavat lapsen korvatulehdukset ja vesirokot omiin järjestelmiinsä osaksi sairaushistoriaamme. Koulussa meidät arvioidaan elämämme aikana moneen kertaan ja monella eri tasolla.
Jo vuosia on kysytty, miten voisimme auttaa pahoinvoivia lapsia ja nuoria aikaisemmin. Monella lapsen elämässä mukana olevalla taholla on herännyt huoli lapsesta ja perheestä jo paljon ennen kuin ongelmat lopulta puhkeavat. Kun ongelmat sittemmin ovat ehtineet kasautua ja syventyä, niiden korjaaminen on vaikeampaa, joskus jopa mahdotonta. Syrjäytyneen nuoren kohdalla kaikki miettivät, miksei asiaan ole puututtu aikaisemmin. Niin, miksei?
Olen viime vuosina alkanut ajatella, että yhteiskuntana jätämme heitteille nämä lapset, joista meillä kyllä on olemassa eri tietojärjestelmissämme kaikki mahdolliset huolisignaalit, mutta emme saa kasattua kaikkea tuota alkavaa huolta kokonaiskuvaksi lapsen tilanteesta. Se on järjestelmämme epäonnistumista, ei kenenkään yksittäisen ammattilaisen osaamattomuutta. Lasta voitaisiin auttaa aikaisemmin yhtenäisemmän tiedon käytön ja sitä tukevan lainsäädännön avulla. Jos yksilönsuojan ja vaitiolovelvollisuuden rikkomista joudutaan pelkäämään enemmän kuin lapsen hyvinvoinnin menetystä, ei laki enää suojele lasta, vaan päinvastoin.
Kohtaamme väestötasolla kaikki lapset neuvoloissa, terveydenhuollossa, päivähoidossa ja kouluissa heidän 16 ensimmäistä elinvuottaan. Jos lapsen suunterveydentilaa seuraamalla pystytään jo ennen kouluikää arvioimaan ainakin joitakin perheitä, jotka tarvitsevat tukea lapsen hyvinvoinnin edistämiseksi, niin sama tieto saadaan jo paljon aikaisemmin myös muualla. Tieto meillä on jo olemassa. Onkin ehkä syytä kysyä, onko meillä tarjota apua perheille heti, kun huoli on herännyt? Yhä edelleen keskitämme palvelumme ja rahamme niihin palveluihin, joilla yritetään korjata vahinkoja. Tuntuu, että lapsiperheen on vaikea saada apua silloin kuin vanhempien voimat alkavat heiketä tai parisuhde rakoilla. Ja juuri silloin olisi oikea hetki tukea lapsen hyvinvointia.
Kovaa talouspolitiikkaa ei ole säästää lapsien ja perheiden palveluista. Se on vain ja ainoastaan tyhmää politiikkaa. Kovaa talouspolitiikkaa on panostaa lapsiin ja perheisiin varhaisen tuen avulla, koska se säästää julkista taloutta tulevaisuudessa isoilta talousrasitteilta. Sillä hyvinvoivat lapset ovat tulevaisuuden hyvinvoivia aikuisia.
