Suomalaiset siis tiedostavat, että yhä useammalla ei ole mahdollisuuksia säälliseen elämään, johon kuuluvat muun muassa riittävä ruoka, koti, keittiötarvikkeet, puhelin ja hygieniatarpeet. Mielestämme on hyvä asia, että tietoisuus eriarvoistumisesta on näin laajaa.
Kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset eivät siedä yhteiskunnan ja sen kansalaisten pahoinvointia. Niin kauan, kun löytyy aidosti eriarvoisuuden kasvusta huolestuneita ihmisiä, poliittisilla päätöksentekijöillä on selkänoja verotuksen, tulonsiirtojen ja palvelujen avulla lieventää tai pienentää yhteiskunnan kahteen jakautumista.
Kansan viesti on otettava tosissaan. Olemme esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian esimerkeistä oppineet, että tietyn rajan jälkeen köyhyys ja eriarvoistuminen lakkaavat entiseen tapaan kiinnostamasta ihmisiä. Siinä vaiheessa peli on pelattu ja Suomi hyvinvointivaltiona on muuttunut näennäisesti eriarvoisuutta poistavaksi hyväntekeväisyysyhteiskunnaksi.
Tutkimuksen rasismin nousuun liittyvät huomiot kertovat eri tarinaa, mutta samalla juonella. Tuloerojen ja työttömyyden kasvaessa ei ole ihme, että kansalaisten asenteet muualta tulevia kohtaan koventuvat.
On luonnollista, että vaikeuksien alkaessa elämän näköala kapenee: Syy omaan tai läheisen pahoinvointiin löytyy helpommin naapurista kuin yhteiskunnan rakenteista. Se, että kansa huolestuu asenteiden koventumisesta, on positiivista: Huolestuminen kertoo vahvasta oikeidenmukaisen tunnosta. Meille se on viesti siitä, että kansa tahtoo aiempaa vahvempaa sosiaali- ja työpolitiikkaa arjen epäkohtien korjaamiseksi.
Kristiina Salonen (sd.)
Mikael Jungner (sd.)
