Julkaistu Länsi-Suomessa 9.4.2020.
Eikö mummu ja isoisä enää tykkää minusta, kysyi kolmivuotias tyttäremme jokin aika sitten. Isovanhemmat korjasivat välittömästi väärän käsityksen puhelimessa, mutta mummun halaus ja isoisän syli loistivat poissaolollaan. Olemme eläneet ohjeiden mukaisesti ja välttäneet tapaamasta riskiryhmään kuuluvia isovanhempia. Meidän vanhempien huomio on varmasti kiinnittynyt koronakriisiin ja arjen uusiin järjestelyihin. Samalla lapsen arki on muuttunut monin tavoin. Tyttären kysymys pysäytti. Miltä lapsesta tuntuukaan, kun melkein kaikki tärkeät ihmiset yhtäkkiä kaikkoavat etäisyyksien taakse? Aikuinen kuvittelee suojelevansa lasta ja välttelee puhumasta koronasta. Ja juuri silloin lapsi etsii syitä poikkeukselliseen tilanteeseen itsestään. Vaikka korona ei näyttäisi tarttuvan lapsiin, se vaikuttaa heihin enemmän kuin ehkä ymmärrämmekään.
1990-luvun laman vaikutusta lapsiin on tutkittu. Silloin eriarvoistuminen kasvoi jakaen ikäluokan kahtia – selviytyjiin ja putoajiin. Vaikka silloinen kriisi olikin toisenlainen, siitä maksettu hinta on syytä nyt pitää mielessä. Korona ei saa jakaa yhteiskuntaa ja lapsiamme 90-luvun laman tavoin.
Koulujärjestelmämme on kuuluisa siitä, että se tasaa lähtökohdista johtuvia eroja oppimisessa. Taitavat opettajamme loivat käytännössä yhdessä yössä koulujärjestelmämme uudelleen etätyöskenteleväksi. Silti joihinkin lapsiin ei nyt saada yhteyttä lainkaan. Toisten oppiminen taas näyttää vaikeutuneen etätyössä. Jokainen lapsi on pystyttävä pitämään mukana koulussa myös tänä keväänä. Siksi opettajat tarvitsevat tuekseen muita ammattilaisia. Kunnissa on yhdessä toimimalla tuotava kotiin apua niillekin lapsille, jotka ovat etäopiskeltaessa vaarassa pudota kelkasta.
Lasten tasa-arvoisuuteen liittyy Suomessa olennaisesti myös ilmainen kouluruoka. Senkin todellisen merkityksen näytämme ymmärtävän vasta, kun sitä ei enää ole. Viisaasti Rauma tarjosi perheille mahdollisuutta kuukausiruokakassiin. Tänään kaupunki jakaa reilut 2600 ruokakassia perheille. Se tuo pientä helpotusta monen lapsen elämään. Onneksi myös harrasteseurat, lapsi- ja nuorisotoimijat sekä liikuntajärjestöt etsivät nyt keinoja löytää tiensä takaisin lasten ja nuorten etäarkeen. Kaikenlainen jatkuvuus luo lapselle turvaa tämän epävarmuuden keskellä. Jokaisella poikkeusolojen poikkeuksellisilla toimilla huolehditaan siitä, että lapsemme eivät joutuisi koronakriisin maksajiksi.
Poikkeusolot eivät ole lapsille lomaa, vaikka arki onkin nyt toisenlaista. Monen lapsen mielessä asustaa pelko. Lapset aistivat vanhempiensa huolen. He kuulevat leikkiensä keskellekin uutisista kuolleiden määrän kasvusta ja tehohoitoon joutuneista. Isommat lapset murehtivat vanhempiensa tietämättä äidin työskentelyä koronariskissä, isää uhkaavaa työttömyyttä tai perheen talousvaikeuksia. He pelkäävät vanhempiensa sairastumista tai kuolemaa. Nämä pelot koskettavat varmasti meitä kaikkia. Lapsi tarvitsee kuitenkin aikuista käsitelläkseen pelkoa ja päästäkseen sen yli.
Meidän aikuisten, niin lähellä kuin etäällä, on nyt aistittava, miten maamme lapset voivat. Lähellä olevilla on oltava aikaa ottaa syliin. Meidän on kerrottava, että me kyllä selviämme tästä yhdessä. Sillä me selviämme.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
