Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 14.1.2021.
Aina uuden vuoden alkaessa moni haluaa koota opit menneestä vuodesta ja suunnata positiivisesti katseen alkavaan vuoteen. Erityisen tärkeältä se tuntuu kamalan koronavuoden jälkeen. Toivomme, että alkava vuosi olisi edellistä parempi. Vaikka koronavirus on saanut aikaan paljon pahaa, toiko se mukanaan jotain hyvääkin? Mitä viime vuodesta kannattaa muistaa tänäkin vuonna? Minulle tulee mieleen ainakin muutama asia.
Suomalaiset menivät koronakeväänä metsään, kun muualle ei voinut mennä. Vaikka metsäretket tulivatkin elämäämme osin pakon sanelemana, moni löysi itselleen pysyvän luontoyhteyden sen myötä. Hyvä niin, sillä metsä tekee hyvää. Puiden keskellä maailma tuntuu olevan ennallaan; tuttuna ja turvallisena. Luonnossa liikkuessa syke madaltuu, verenpaine laskee ja mieli rauhoittuu. Luonto on kuin lääke stressaantuneelle nykyihmiselle.
Koronavuosi pakotti meidät jäämään aikaisempaa enemmän kotiin. Kotiparvekkeilla kasvatettiin tomaatteja ja kotiuuneissa paistettiin pataleipiä. Suomalaisten uni- ja lepoaika lisääntyi, kun pysyimme kotona. Tavalliset asiat nousivat esiin hyvällä tavalla. Pakkokotoilu kirkasti kodin merkitystä omana turvapaikkanamme ja hyvinvointimme edistäjänä. Valitettavasti toisille kodista tuli loukku, josta ei päässyt pois. Tällainen korostettu kotielämä lisäsi ymmärrystämme kodin merkityksestä niin hyvässä kuin pahassa. Koulujen etäopetus paljasti joidenkin lasten turvattomuuden juuri kotona. Sitä ei saa sivuttaa. Kodeissa olevat ongelmat vain pahenevat, jos asiaan ei puututa ajoissa. Siksi meidän on tiedettävä aikaisempaa paremmin, miten perheillä menee ja miten lapset voivat kotona. Jokaisella ihmisellä on oikeus turvalliseen kotiin. Suomalaisille kodin merkitys on vain kasvanut koronakriisin myötä.
Vuosi 2020 opetti arvostamaan ihmissuhteita aivan uudella tavalla. Siihen on kaksi syytä: lisääntynyt läheisyys ja lisääntynyt etäisyys. Koronarajoitusten keskellä monet ydinperheet ovat viettäneet enemmän aikaa yhdessä kuin normaalisti arjessaan. Yhteinen aika perheenä on saattanut olla monelle lapselle kauan kaivatun toiveen täyttymys. Koti on muodostanut siellä asuville yhteisen kuplan, jossa on voitu jakaa ja lievittääkin korona-ahdistusta. Kaksin asuvienkin on ehkä pitänyt katsoa kumppaniaan lähempää. Maailman sulkeutuessa ympäriltä päivät kuluivat asuinkumppanin kanssa. Monelle on tehnyt hyvää huomata, että on valinnut seurakseen ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla ihan kaksinkin. Viime vuoden aikana hyvien lähisuhteiden tärkeys korostui meidän kaikkien elämässä.
Turvavälit, maskit, karanteenit ja etätapaamiset ovat luoneet välillemme fyysistä etäisyyttä. Moni riskiryhmään kuuluva tai yksin asuva on jäänyt yhtäkkiä aivan yksin. Toiset kärsivät kovasta ikävästä, koska eivät ole voineet tavata ulkomailla asuvia läheisiään. Samaan aikaan lähelläkin asuvat ovat joutuneet pitämään fyysistä etäisyyttä rakkaistaan. Toisen kasvot on nähty vain parvekelasin takaa. Ystävän halauksesta on pitänyt luopua. Etäisyyden hintaa joudumme maksamaan vielä pitkään. Ihminen tarvitsee ihmistä. Sitä ei voi korvata millään muulla kuin läheisyydellä. Kosketuksen puute tekee kipeää. Osaammehan kaiken tämän jälkeen arvostaa toisen läheisyyttä ja kosketusta tulevaisuudessa?
Koronavuotta voisi seurata kiitollisuuden vuosi, jos muistaisimme ottaa nämä opit mukaamme alkavaan vuoteen. Viime vuonna me jouduimme luopumaan, sopeutumaan ja uudistumaan nopeasti, mutta me selvisimme. Meitä heiluttelevat maailman kriisit eivät ole tässä. Suomalaisilla on kuitenkin kaikki eväät selvitä jatkossakin. Me pärjäämme kyllä.
