Kansasta vieraantunut eliitti?

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 27.5.2019.

Nuorena kuuntelin ihmisten ajatuksia kansanedustajista. Huomasin monen olevan pettynyt päättäjiin. Heitä moitittiin pyrkyryydestä, ahneudesta, saamattomuudesta ja laiskuudesta. Ajattelin, että voin omalla toiminnallani muuttaa käsitystä kansanedustajista. Jos olen rehellinen ja ahkera, enkä pelaa pelejä, kansalaisten usko poliitikkoihin palautuu. Taisin olla tuolloin vielä naiivi ajatuksineni, mutta olen silti tiukasti pitänyt kiinni siitä, vaikka uskoani asiaan on koeteltu.

Mielikuva kansanedustajista on pysynyt samana. Miten kansanedustajan hyvyyttä tai huonoutta työssään voisi mitata? Ahkeruustilastoja kerätään puheiden ja aloitteiden määrästä. Toiset mittaavat edustajan aikaansaannokset alueelle saatujen valtion rahojen määrällä. Se on tietenkin tärkeää edunvalvojalle, mutta epäreilu mittari oppositiossa olevalle. Valtakunnallinen näkyvyys näyttää olevan hyvästä. Sen ei tarvitse edes liittyä eduskuntaan, sillä humalatörttöilyn kaikki huomaavat toisin kuin valiokunnassa tehdyn työn. 

Tämän vuoksi toiset kansanedustajat tehtailevat puheenvuoroja ollakseen tilastojen kärjessä. Toiset tekevät kaikkensa saadakseen median kirjoittamaan heistä. Jotkut junailevat suljettujen ovien takana itselleen merkittäviä paikkoja, joissa sitten voisivat olla paljon esillä vallan ytimessä. Uutena näyttää taloon tulleen edustajia, jotka haluavat paljastaa kansasta vieraantuneen eliitin arjen. Kuukauden eduskunnassa ollut kansanedustaja ”paljasti” jo kansalaisille neljän päivän työviikon. Hän unohti kertoa, ettei ole tehnyt vielä päivääkään työtä talon normaalissa rytmissä, eikä ollut ilmeisesti käsittänyt kansanedustajan maakunnassa tekemän työn riippuvan vain ja ainoastaan edustajan omasta ahkeruudesta. Neljän päivän sijaan työtä riittää seitsemäksi päiväksi niin halutessaan. Totuuden kertominen ei olisi tuonut tykkäyksiä somessa. Populisimin avulla tämäkin edustaja käy jo seuraavia vaalejaan päästäkseen paljastamaan eliitin vieraantumisen kansasta EU:ssa.

Pitäisikö siis politiikassa edetäkseen taktikoida juuri noin? Sellainen houkuttaa. Olen kuitenkin hokenut itselleni kaikki nämä vuodet yhtä mantraa: ”Politiikassa pitää pärjätä rehellisellä ja reilulla toiminnalla. Jos ei pärjää, silloin politiikka ei ole sinua varten.”  Sen ohjeen haluaisin antaa myös uusille edustajille. Populististen paljastusten sijaan perehtykää nöyryydellä ensin luottamustehtävään, ja tehkää työtä tavalla, joka vahvistaa kansalaisten uskoa päättäjiin ja rakentaa yhteiskuntaa. Kaikki osaavat hajottaa demokratiaa, mutta vain harvat osaavat sen korjata.