Kansanedustaja Salonen vaatii ratkaisuja myös valkoposkihanhien aiheuttamiin ongelmiin

Kansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) mukaan ympäristöministeri Tiilikaisen merimetsotyöryhmän raportti on hyvä lähtökohta merimetso-ongelman ratkaisuun. Salonen vaatii kuitenkin toimenpiteitä myös valkoposkihanhiin liittyen. Salonen teki viime syksynä toimenpidealoitteen merimetsojen ja valkoposkihanhien luokittelemisesta riistalinnuiksi.

Ympäristöministeri Tiilikaisen asettama merimetsojen aiheuttamia ongelmia pohtiva työryhmä on saanut työnsä päätökseen. Tärkeintä on nyt se, että asiaan on havahduttu ja siihen yritetään löytää ratkaisuja. Työryhmä ehdottaa muun muassa alueellisen yhteistyön lisäämistä sekä poikkeuslupakäytäntöjen joustavoittamista merimetsojen metsästyksen helpottamiseksi. Tämä on hyvä alku ja nyt on seurattava sitä, miten toimenpiteitä päästään toteuttamaan alueilla ja tuovatko ne helpotusta lintujen aiheuttamiin ongelmiin. Esimerkiksi Merikarvialle on nyt myönnetty lupa yrittää estää merimetsojen pesintää, sanoo Salonen.

Salonen painottaa, että valkoposkihanhien aiheuttamiin ongelmiin tulisi paneutua kuitenkin yhtä lailla.

Kun jätin toimenpidealoitteeni, sain valtavasti yhteydenottoja rannikkokaupungeista. Ihmiset pitivät valkoposkihanhiongelmaa sellaisena, johon on ehdottomasti löydettävä ratkaisuja. Nyt ollaan menossa kohti kesää ja asia on jälleen ajankohtainen. Ministeri Tiilikaisen tulisikin pohtia, pitäisikö merimetsotyöryhmän aloittamaa työtä jatkaa myös valkoposkihanhien osalta.

Salosen mukaan valkoposkien aiheuttamat haitat ovat selvästi lisääntyneet viime aikoina.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla valkoposkihanhien kanta on kolminkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Hanhet haittaavat ihmisten virkistysmahdollisuuksia erityisesti yleisillä uimarannoilla, puistoissa ja muilla nurmialueilla, jotka voivat olla täynnä lintuja ja ulostetta. Aggressiiviset yhdyskunnat ovat viime aikoina haitanneet Helsingin edustalla olevien saarten virkistyskäyttöä ja matkailuyrittäjien toimintaa. Ihmisten ja valkoposkihanhien yhteiselolle olisi viimeistään nyt löydettävä tasapaino, Salonen painottaa.