Kansanedustaja Salonen: Taidetta tarvitaan tässä ajassa

Satakuntalaisen kansanedustajan Kristiina Salosen mukaan nykyisessä maailmantilanteessa tarvitaan entistä enemmän taiteen kaltaisia asioita, jotka tuovat ihmisiä yhteen. Salonen puhui tänään Harjavallassa Emil Cedercreutzin museon Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistavien uusien näyttelyiden avajaisissa.

Keskellä riitaisaa maailmaa ja kansojen ja uskontojen taisteluita tarvitsemme entistä enemmän ihmisiä yhdistäviä asioita. Taide yhdistää, vaikka ihmiset eivät puhuisi samaa kieltä. Taiteen kieli on universaali, mutta kokemuksena hyvin yksilöllinen. Kun maailmassa on kovuutta ja ehdottomuutta, taide taasen vapauttaa ihmiset tuntemaan ja kokemaan. Useiden tutkimusten mukaan taiteen hyvää tekevät vaikutukset ovat kiistattomat, sanoo Salonen.

Salosen mukaan on tärkeää, että kaikki pääsevät taiteesta osallisiksi.

Kun haaveilemme suurista kansainvälisistä museohankkeista, aivan yhtä tärkeää on ylläpitää ja tukea alueellisia taidemuseoita ja projekteja. Ne tuovat maakuntiin elinvoimaa ja luovat hyvinvointia. Samalla annetaan mahdollisuus paikallisille taiteilijoille näyttää osaamistaan. Ihmisten tulisi päästä taide-elämysten pariin kaikkialla Suomessa tulevaisuudessakin.

Salonen korosti puheessaan myös taiteen roolin Suomen itsenäisyyden historiassa.

Suomen sadannen itsenäisyysvuoden kunniaksi järjestetään ympäri maata lukuisia tapahtumia, joilla kunnioitetaan pienen mutta sisukkaan pohjoisen maan kansaa ja historiaa. 100 vuoden tarinassamme korostuu maamme kasvu vieraan vallan alla olevasta alueesta omaksi itsenäiseksi valtiokseen ja pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Kultakauden taide oli keskeinen kansallistunteen herättäjä 1800–1900-luvun vaihteen Suomessa. Taiteilijoilla oli kyky saada suomalaiset näkemään oman maan ja kansan erityispiirteet muiden maiden ja kansojen joukossa. Sota-aikana ja sen jälkeen taide oli myös kansakuntaa koossa pitävä voima ja sisällissodan kahtia repimän maan eheyden rakentaja. Viime vuosikymmeninä taiteen avulla on puolestaan nostettu entistä enemmän esiin myös yhteiskunnallisia asioita, Salonen huomauttaa.