Kansanedustaja Salonen pelkää eläkeläisköyhyyden kasvavan rajusti

Eduskunta käsitteli 21.10. opposition yhteistä välikysymystä eläkkeensaajien toimeentulosta. Välikysymyksen tehneiden puolueiden edustajien puheenvuoroissa nousi esiin huoli eläkeläisiin kohdistuvien merkittävien säästöjen yhteisvaikutuksesta. Kansanedustaja, sd-eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Kristiina Salonen kantoi erityistä huolta eläkkeensaajien asumistuen lakkauttamisesta ja eläkeläisten siirtämisestä yleisen asumistuen piiriin. Tämä tarkoittaa pahimmillaan 60 euron leikkausta asumisen tukemiseen kuukaudessa. Pariskunnan osalta se voi merkitä jopa 120 euron tulojen vähennystä.

Eläkkeensaajan asumistuki on ollut erillinen järjestelmä yleiseen asumistukeen nähden siksi, että asumistuki on tarkoitettu väliaikaiseksi tueksi esimerkiksi työttömyyden ajaksi. Eläkeläisten tilanne ei kuitenkaan muutu heidän eläkkeelle jäätyään. Tukea asumiseen tarvitaan juuri siksi, että eläketulo ei nyt eikä hyvin todennäköisesti myöskään tulevaisuudessa riitä vuokraa. Tuen tarve on pysyvä, ei väliaikainen, Salonen muistutti keskustelussa järjestelmien eroista.

Salonen peräänkuulutti myös kokonaisarvioinnin tekemistä säästöjen vaikutuksista erityisesti pienituloisille eläkeläisille.

Esimerkiksi sairastuminen on heille taloudellinen uhka. Matkakustannusten omavastuu sairaalle kasvaa 16 eurosta 25 euroon. Edestakainen matka lääkärille maksaa siis 50 euroa. Kun sen päälle tulevat vielä kasvavat lääkekulut, nousevat asiakasmaksut terveydenhuollossa ja asumistuen alentuminen, eivät heidän rahansa riitä enää ruokaan ja vuokraan, toteaa Salonen

Salonen sanoo myös hallituksen verouudistuksen käyvän eläkkeensaajan kukkarolle.

Työtulovähennystä korotetaan, mutta eläketulovähennystä ei. Tämän vuoksi esimerkiksi tavanomaista 1 500 euron kuukausieläkettä saavat kärsivät jopa 250 euroa vuodessa palkansaajaan verrattuna. Se on iso raha, toteaa kansanedustaja Salonen.