Kansanedustaja Salonen: Olkiluoto 4:n jatkolupa on tuotava eduskunnan käsittelyyn

Hallitus käsittelee asiaa 18.9.2014. Toivottavaa on, että esitys jää pöydälle Sdp:n esityksestä.

–          Hallituksen on mahdollista jättää kertaalleen pöydälle ministerin esitys, jos yksikin puolue sitä pyytää. Nyt lisäajalle on tarvetta. Jokaisen eduskuntaryhmän on syytä käydä asiasta perusteellinen keskustelu, sillä näin isoissa asioissa demokratian nimissä kansanedustajilla tulee olla viime kädessä päätösvalta.

Kristiina Salosen mukaan Olkiluoto 3:lla on ollut suuri merkitys Eurajoelle, seudulle ja koko Satakunnalle. Hanke on tuonut alueelle suoria ja epäsuoria työpaikkoja. Parhaimmillaan sen kautta on tullut verotuloja esimerkiksi Rauman kaupungille yhden veroprosentin verran. Uuden rakennusprojektin varaan on jo ehditty laskea esimerkiksi vuokra-asuntotuotannon osalta.

–          Keskeinen kysymys kuitenkin on, miten Suomen energiatarpeeseen vastataan jatkossa. Nykyisin kovimpina ruuhkahuippuina käyttösähköä tuodaan esimerkiksi Venäjältä. Energiaomavaraisuus tässä ajassa on kuitenkin yhä tärkeämpää. Sähkön hinta on myös tärkeä asia kotitalouksille, ei vain teollisuudelle. Sitä tosiasiaa ei saa tässäkään päätöksessä unohtaa.