Salonen muistutti, että EU on muun muassa mahdollistanut ongelmattoman opiskelun ja työnteon sekä sosiaaliturvan piiriin kuulumisen toisessa EU-maassa. EU-kansalaisilla on myös oikeus äänestää ja asettua ehdolle sekä Euroopan parlamentin vaaleissa että kunnallisvaaleissa siinä maassa, jossa he vakituisesti asuvat, ja näin osallistua päätöksentekoon kotimaansa ulkopuolellakin. EU-kansalaisuuteen kuuluukin olennaisena osana osallistuminen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Nyt kriisiuutiset kuitenkin värittävät kuvaa Euroopasta.
– Jos EU:n tarkoituksena onkin ollut tuoda hyvinvointia tasaisesti koko Eurooppaan, nykyisessä kriisitilanteessa on kuitenkin se vaara, että palataankin takaisin lähtöpisteeseen – tilanteeseen, jossa maiden ja alueiden väliset hyvinvointierot taas kasvavat. Ei ole kenenkään etu, että osa Euroopasta vaipuu niin syvään taantumaan, että se uhkaa jo yhteiskuntarakenteita.
Salonen haluaa nostaa esiin muun muassa nuorisotyöttömyyden ja köyhyyden lisääntymisen. Myös Suomen tulisi etsiä ratkaisuja näihin ongelmiin.
– On yhä todennäköisempää, että Eurooppa on taloudellisen kriisin lisäksi pian myös sosiaalisessa kriisissä. Lasten tulevaisuus ja nuorten syrjäytyminen on yhteinen huoli, jossa maarajoja ei saisi tuntea. Kyse on ihmisarvosta ja yhteisestä sosiaalisesta vastuustamme. Silloinkin jos itsekkäästi haluamme ajatella vain itseämme, tulisi meidän ymmärtää, että nuorison ja köyhien kurjuudesta syntyvät levottomuudet leviävät helposti myös muihin maihin. Euroopan ja koko maailmanrauhan perustana on oltava kohtuulliset elinolot koko Euroopan alueella ja laajemminkin maailmassa. Suomen ja suomalaisten on oltava osa ratkaisua, ei osa ongelmaa.