Tulevien vuosien suurimmat haasteet liittyvät Salosen mukaan hyvinvointipalveluiden turvaamiseen, työelämän kysymyksiin ja talouden tervehdyttämiseen.
– Niin taantumasta kuin rakennemuutoksestakin johtuva työttömyys sekä toisaalta työn kasautuminen toisille ja työssä jaksamisen ongelmat mietityttävät minua. Yksi keskeinen kysymys on se, miten työpaikat saadaan säilymään Suomessa, hän listaa.
Kristiina Salonen valittiin eduskuntaan 2011 vaaleissa Satakunnan toiseksi suurimmalla henkilökohtaisella äänisaaliilla eli 7 124 äänellä. Ensimmäistä kertaa Salonen oli ehdolla eduskuntavaaleissa vuonna 2007, jolloin hän sai 3 152 ääntä.
Kansanedustaja Kristiina Salonen on työskennellyt sosiaalialalla kymmenisen vuotta ennen valintaansa eduskuntaan. Hän on myös sosiaali- ja terveyshallintotieteen opiskelija, ja on toiminut useiden vuosien ajan aktiivisesti lukuisissa luottamustehtävissä, kuten kaupunginvaltuutettuna Raumalla vuodesta 2005 lähtien ja kaupunginhallituksen jäsenenä vuosina 2008–2011, joista puheenjohtajana kolme viimeistä vuotta. Kunnallisvaaleissa vuonna 2012 Salonen keräsi 1 456 ääntä ja oli ylivoimainen äänikuningatar Raumalla. Eduskunnassa Kristiina Salonen on laki- sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokuntien jäsen sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen. Hän on myös Kansaneläkelaitoksen valtuutettu sekä Eduskunnan eettisen tuotannon toimintaryhmän puheenjohtaja. Tämän lisäksi Salonen on Eduskunnan nuorten kansanedustajien kansainvälisen verkoston varapuheenjohtaja ja sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäsen.
Kristiina Salosen eduskuntavaaliehdokkuus saa virallisen sinettinsä syksyllä 2014, kun Satakunnan sosialidemokraatit vahvistavat ehdokaslistansa.