Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 9.11.2020
Miksi perheen perustamista lykätään? Kysymykseen ei ole löydettävissä yhtä vastausta. Osa saattaa lykätä perheen perustamista työelämän epävakauden vuoksi. Toinen ei löydä rinnalleen kumppania. Jotkut pelkäävät elämänmuutoksen suuruutta. Valinta on henkilökohtainen, mutta myös yhteiskunnalla voi olla osansa asiassa. Jos vanhemmuus koetaan yleisesti elämän rikkautena, edesauttaa se henkilökohtaista päätöstä varmasti.
En usko vauvasatasten voimaan, mutta toimeentulon vaikeudet ovat varmasti yksi syy vanhemmuuden lykkäämiselle. Työn ja perheen yhteensovittaminen koetaan myös haastavaksi. Vuoden 2020 Perhebarometrissä pureuduttiin tutkimaan suomalaisten kokemuksia tästä. Barometrissa selvisi, että mahdollisuudet työelämän joustoihin vaihtelevat perheittäin laajasti. Erot näkyvät eri koulutusryhmien välillä. Esimerkiksi työaikojen sopiminen on helpompaa korkeakoulutettujen aloilla. Erityisesti naisvaltaisilla aloilla työt tulevat edelleen lyhyissä pätkissä ja määräaikaisina. Se ei helpota perheen perustamista.
Suomessa koetaan myös enemmän työn kuormittavuutta kuin muissa Pohjoismaissa. Syitä tälle on monia. Työn liiallinen kuorma pakottaa siirtämään katseet työpaikoille ja johtamiseen. Hyvän johtamisen avulla on löydettävissä uusia tapoja lapsiperheiden arjen tukemiseen. Työpaikan ymmärtävä suhtautuminen perheellisten haasteisiin on ratkaisevan tärkeä tuki ruuhkavuosissa kamppaileville vanhemmille.
Suomessa, etenkin suurissa kaupungeissa tai maaseudulla, etäisyydet vanhempien työpaikan ja lasten hoitopaikan välillä voivat olla pitkiä. Moni tarvitsee arkensa tueksi tukiverkkoa. Toisilla perheillä ei taas ole sitä lainkaan. Työpaikat keskittyvät seuduille, joilla asumiskustannukset ovat korkeat. Lapsiperheet taas hakeutuvat edullisempien kehyskuntien asukkaiksi. Työmatkojen pituus lisää työn ja perheen sovittamisen hankaluutta entisestään.
Jos haluamme muuttaa yhteiskuntaa perheystävällisemmäksi, päätöksiä on ajateltava lapsiperheiden näkökulmasta läpileikkaavana kokonaisuutena, ei yksittäisinä politiikan lohkoina.
Edistyksen askeliakin on viime vuosina otettu perhepolitiikassa. Hallitus päätti esim. päivähoitomaksujen alentamisesta ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisesta. Pienituloisten perheiden kohdalla päivähoitomaksut ovat voineet pahimmassa tapauksessa haukata ison osan vanhempien palkasta. Laadukas varhaiskasvatus on ensisijaisesti lapsen oikeus, vanhempien tilanteesta huolimatta. Nämä ovat oikeansuuntaisia päätöksiä, jolla voidaan tukea paremmin erilaisten perheiden tarpeita.
Ne eivät vielä kuitenkaan riitä. Koko yhteiskunnan on muututtava lapsiystävällisemmäksi, jos haluamme saada Suomeen lisää lapsia.
