Tarjan tiistaita seurasi kamala keskiviikko. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti nimittäin keskiviikkona puolustusvoimissa tehtävistä säästöistä, jotka sisältävät myös varuskuntien lakkauttamisia. Esitystä odotettiin ympäri maata, sillä lehdistössä oli ennakkotietona jo kerrottu lakkauttamisen koskevan kuutta varuskuntaa. Satakunta voi päätösten jälkeen olla tyytyväinen siitä, että Niinisalon varuskunta säästyi esityksessä lakkautusuhalta. Vaikka koin helpotusta maakuntamme puolesta, en silti voi olla murehtimatta muiden varuskuntien henkilöstöä koskevaa työttömyysuhkaa. SDP:n eduskuntaryhmä keskusteli asiasta tiistaina ja piti erittäin tärkeänä, että tällaisessa tilanteessa varaudutaan ottamaan käyttöön erilaisia toimenpiteitä työntekijöiden uudelleentyöllistymisen tukemiseksi ja tarvittaessa nimeämään joitain alueita äkillisen rakennemuutoksen alueiksi. Näitä toimia ei ole aikaisemmin käytetty julkisen hallinnon rakennemuutoksen hoidossa, vaan ne ovat olleet lähinnä yritysten rakennemuutoksissa valtion käyttämiä työvälineitä. Keskiviikkona työ- ja elinkeinoministeriössä oltiinkin uusien ja isojen haasteiden edessä, kun aloitettiin varautuminen Nokialta irtisanottavien lisäksi myös puolustusvoimien rakenneuudistuksessa työttömiksi jäävien auttamiseen.
Kamala keskiviikko muuttui päivän kuluessa kipeäksi kuntakeskiviikoksi. Virkamiestyöryhmä antoi keskustelun pohjaksi selvityksen kuntauudistuksen tarpeesta ja alueellisesta tilanteesta. Prosessia voidaan pitää suhteellisen epäonnistuneena, kun 600-sivuisen opuksen pohjalta keskustelua on käyty vain yhdestä sivusta. Sivusta, jossa oli kartta uudesta kuntajaosta. On selvää, että karttapiirustus saa kunnissa aikaan kiukun ja puolustusefektin. Tämä on kuitenkin suurin este sille, että voitaisiin käydä avointa ja kiihkotonta keskustelua tulevaisuudesta. Kysymyshän on ennen kaikkea demareille elintärkeästä asiasta eli siitä, miten turvaamme hyvät peruspalvelut ihmisille koko Suomessa. Sen vuoksi toivonkin, että kuntakeskiviikon kipeä avaus muuttuisi kipakaksi ja kiinnostavaksi keskusteluksi alueiden tulevaisuudesta.
Eduskunnan vuoden ensimmäistä istuntoviikkoa ei voi moittia rauhalliseksi paluuksi arkeen. Itse asiassa sitä voisi kutsua oikeaksi superavajaisviikoksi. Jos tahti jatkuu yhtä reippaana koko kevään, ei hallitusta ainakaan voi syyttää yrityksen puutteesta.
