Elokuussa sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto antoivat ehdotuksensa laatusuositukseksi hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Laatusuosituksessa huomautetaan, että tällä hetkellä ei ole saatavissa kattavasti tietoa siitä, kuinka kunnissa on varauduttu kuntalaisten vanhenemisen mukanaan tuomiin asumisen muutostarpeisiin. Tämä koskee niin asuntokannan muutostöitä, vanhojen rakennusten korjaamista kuin uudisrakentamista ja myös muita elinympäristöön vaikuttavia asioita, kuten joukkoliikenneratkaisuja. Asiaan tulisi nyt viimeistään kiinnittää huomiota, sillä Tilastokeskuksen mukaan yli 65-vuotiaiden määrä miltei kaksinkertaistuu vuoteen 2060 mennessä. Laatusuosituksessa todetaan myös, että esteelliset rakennukset ja lähiympäristöt heikentävät iäkkäiden selviämistä arjessa ja lisäävät tapaturmia. Yli 85-vuotiaista jopa joka toinen kaatuu ainakin kerran vuodessa.
Kaupunkisuunnittelussa Raumalla huomioidaan onneksi yhä paremmin jalkakäytävällä rollaattorilla liikkuvat vanhukset. Esteettömyyteenkin pyritään uusia asuintaloja rakennettaessa ja esimerkiksi ovet mitoitetaan jo nykyisin pyörätuolileveyteen. Siitä huolimatta meillä Raumallakin on yhä olemassa pääasiassa vanhuksille suunnattuja kaupungin vuokrakerrostaloja, joissa esteettömyys on jäänyt puolitiehen. Esimerkiksi raskas palo-ovi käytävällä voi olla heikkovoimaiselle ikäihmiselle suurin este päivittäiselle ulkoilulle. Painava hissinovi ja kynnyksen syntyminen hissitasolle voi taas olla pyörätuolilla liikkuvalle mahdoton este yksin ylitettäväksi. Eikä itsenäistä liikkumista helpota myöskään se, että rollaattori on jaksettava itse nostaa ahtaasta parkkipaikasta käytävälle ulkoilemaan lähtiessään.
Kun puhutaan vanhusväestöstä ja ikäihmisten hyvinvoinnista, puhutaan yleensä kuntien sosiaali- ja terveystoimen roolista, vanhainkodeista tai kotipalvelusta. Sosiaali- ja terveystoimi on toki tärkeä ikäihmisten palvelujen järjestäjänä. Unohtaa ei kuitenkaan sovi sitä, että ikäihmisten omaa toimeliaisuutta ja aktiivisuutta lisäämällä parannetaan heidän mahdollisuuksiaan asua kotona mahdollisimman pitkään. Kotona asumisen tukemiseksi olisikin huomattava, että kunnissa on myös runsaasti muita tahoja, joiden tulisi toiminnassaan huomioida vanhusväestö. Varsinkin kaupunkisuunnittelussa, rakentamisessa ja asumispalveluissa tehtävät päätökset voivat vaikuttaa yllättävän paljon ikäihmisten mahdollisuuksiin elää ja toimia itsenäisesti. Jos vanhusten halutaan asuvan kotona mahdollisimman pitkään, heille täytyy kunnissa olla tarjolla sellaisia asuntoja, jotka mahdollistavat itsenäisen elämisen ja arkiliikkumisen. Sähköisesti aukeavat ulko- ja palo-ovet, esteettömät asunnot, portaattomat ja automaattioviset hissit ovat toimia, joilla voidaan lisätä ikäihmisten elämänlaatua ja vähentää palveluntarpeita.
On siis korkea aika huomata, että sijoittamalla ikäihmiset asumaan kerrostaloihin, josta alentuneella toimintakyvyllä ei ole mahdollisuutta ilman saattajaa päästä ulos edes roskia viemään, nopeutamme palvelutarpeen kasvua ja ikäihmisten kunnon heikkenemistä. Se ei ole kaupungille taloudellisesti järkevää, mutta ennen kaikkea on inhimillisesti väärin vangita tällä tavoin ihmiset asuntoihinsa. Ehkäpä meille jokaiselle päättäjälle ja asioita valmistelevalle virkamiehelle tekisi hyvää vetää ylleen tällainen ikäpuku ja käydä testaamassa miten vaikeaa liikkuminen on nykyisissä ikäihmisille osoitetuissa tiloissa.
