Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 10.12.2020.
Tänään vietetään kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää. YK:n ihmisoikeusjulistus on perusta kansainväliselle oikeudelle, rauhalle, kehitykselle ja tulevaisuudelle. Julistus laadittiin ja hyväksyttiin toisen maailmansodan jälkeen, jotta ihmiskunta välttyisi totaalisten sotien kaltaisilta kauheuksilta lopullisesti.
10.12. juhlistamme siis jokaiselle ihmiselle sopimuksin turvattuja oikeuksia. Ihmisoikeuksia ovat mm. jokaisen yhdenvertainen oikeus sanan- ja mielipiteenvapauteen tai päätöksentekoon osallistumiseen. Maailmalla lasten oikeudet tai kidutuksen kielto ohjaavat valtioita koulutus- tai oikeusjärjestelmiä parannettaessa. Kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä toimii myös säännöllisenä muistutuksena niistä velvollisuuksista, joita oikeuksien suojelemiseen liittyy. Jokainen sopimuksen hyväksynyt valtio on sitoutunut omalla toiminnallaan kunnioittamaan, suojelemaan ja edistämään ihmisoikeuksia. Keskinäinen lupaus sitoo valtioita toimimaan sopimuksen mukaisesti, vaihtuipa ajan saatossa sitten vallanpitäjät tai poliittiset tilanteet. Tämä sitoutuminen on siten yksilöä tai johtajaa syvempää.
Voisi ajatella, että nyt asiasta puhuminen on menneeseen jämähtämistä. Että vuonna 2020 ihmisoikeuksien kunnioittaminen on itsestäänselvyys, johon ei kannata tuhlata energiaa eikä kirjoitettuja rivejä. Me kaikkihan olemme sitä mieltä, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tärkeää?
Näin ei ole. Ihmisoikeusjärjestelmää haastetaan juuri nyt avoimesti ja kiihtyvällä voimalla. Euroopassa näin ovat tehneet Unkari ja Puola. Suomessakin jotkut poliitikot tuntuvat suhtautuvan oikeusvaltioperiaatteiden puolustamiseen vähintäänkin välinpitämättömästi. Siis siihen, että EU:ssa toimivilta valtioilta odotetaan omassa maassaan perus- ja ihmisoikeuksien noudattamista, riippumatonta tuomiovaltaa ja vapaata mediaa.
Maailman valtapolitiikka herättää lisähuolta. Meille tärkeät arvot eivät ole enää valta-arvoja maailmassa. Demokratiaa väheksytään tietoisesti. Joissain maissa se näkyy vaalien irvikuvina tai maan johdossa olevan suhtautumisena vaaleihin ja vaaleilla valittuihin päättäjiin. USA:n presidentinvaaleissa nähty erikoinen kamppailu Donald Trumpin ja Joe Bidenin välillä osoitti jälleen sen, että demokratian periaatteiden noudattaminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Itsevaltias ei myöskään kaihda keinoja. Esimerkiksi hajota ja hallitse -menetelmään kuuluu virheellisen tiedon levittäminen ja kansalaisten kahtiajaon synnyttäminen. Samalla ne ovat aitoja uhkia demokratian tulevaisuudelle. Erityisesti vastakkainasettelun syventyminen voimaannuttaa niiden vihamielisten liikkeiden toimintaa, jotka ovat vaarallisia sananvapaudelle ja turvallisuudelle. Emme siis voi vieläkään luottaa ihmisen toimivan vallanhimossaan oikein. Sen vuoksi on oltava järjestelmä, joka pyrkii turvaaman yhteisen hyvän.
Ihmisoikeuksia vastustamaan nousseet tahot edustavat usein erityisesti nationalistisia suuntauksia. Nationalistit näkevät ongelmana sen, että ihmisoikeudet määritellään kansainvälisten yhteisöjen tasolla. Kaikki kansainvälinen toiminta nähdään ikään kuin itsenäisen toiminnan vastakohtana. Voidaksemme turvata ihmiskunnalle jotain hyvää, joka kestää vallanpitäjien vaihtuessakin, tarvitsemme juuri kansainvälisiä sopimuksia. Yhteiset sopimukset ovat edellytys yhteisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiselle.
Suomen on oltava uskallettava puolustaa ihmisoikeuksia. Meidän on korostettava ulkopolitiikassa demokratiaa ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Koska jos me emme sitä tee, millaiseksi maailma muuttuu? Meidän on uskallettava.
