Suomen hankintalainsäädännön tarkoituksena on tehostaa julkisten varojen käyttöä siten, että kilpailuttamisen kautta saadaan alin hinta tavaralle tai parhaan hinta-laatu-suhteen tarjoava yritys tuottamaan palveluita. Julkisten varojen tehokas käyttövaade ja kilpailuttaminen on alkanut tavaroiden ja urakoiden kilpailuttamisella, mutta siirtynyt sieltä yhä enenevässä määrin koskemaan myös sosiaali- ja terveyspalveluita. Hankintalakia tunnutaan sovellettavan kunnissa samalla tavalla, oli kyse sitten tavaroiden kilpailuttamisesta tai kehitysvammaisten asumispalveluista. Näin ei voi olla.
Kunnat, Rauma mukaan luettuna, ovat viime vuosina joutuneet ikäviin tilanteisiin, kun sosiaali- ja terveyspalveluita on jouduttu kilpailuttamaan. Lopputuloksena on ollut monen pienyrittäjän toiminnan loppuminen ja asiakkaille epäinhimilliset, pitkien palvelusuhteiden päättymiset. Hankintalain sanotaan nykyiselläänkin mahdollistavan myös inhimillisempää kilpailuttamista erityisen haavoittuvassa asemassa olevien palveluissa. Epäonnistuneissa tapauksissa sanotaan kyseessä olevan enemmänkin kuntien kilpailuttamisosaamisen puutteesta kuin hankintalain puutteellisuudesta. Silti myös suurissa kunnissa, jossa hankintaosaamisen tulisi olla huipussaan, epäonnistutaan sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnassa.
Hankintalakia on tarkasteltava kriittisesti myös Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on ehdottanut hankintalain uudelleenarviointia sosiaali- ja terveyspalveluiden hankintojen erityispiirteiden huomioon ottamiseksi. Lakia uudistettaessa olisi syytä mennä vielä pidemmälle. Hankintalain pitäisi sulkea pois ainakin haavoittuvassa asemassa olevien palveluiden kilpailutukset. On väärin, että nykyisin esimerkiksi kehitysvammaisten asumisyksikkö ja hoitajat eli koko vammaisen henkilön koti voidaan vaihtaa kulloisenkin kilpailuttamisen seurauksena. Lastensuojelun sijoituksia harkittaessa tulee taas voida lähteä lapsen tarpeeseen soveltuvan palvelun löytämisestä, ei halvimmalla tarjoavan palvelutuottajan vapaista paikoista. Sosiaalipalvelujen käyttäjät tulee lain tasolla pystyä suojaamaan epäinhimilliseltä kilpailuttamiselta.
Kilpailuttamista perustellaan usein sillä, että se laskee kustannuksia. OECD:n laskelmien mukaan markkinavetoisimmat sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmät ovat kuitenkin kaikkein kalleimpia järjestelmiä. Tutkija Jukka Ohtosen terveydenhuollon muutosskenaarion mukaan Suomessa kilpailu markkinoista kiihtyy entisestään. Lähitulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalvelut voivat Suomessa olla suurelta osin suuryritysten hallinnassa. Tämän suuntauksen pysäyttämiseen voimme vaikuttaa ainoastaan politiikalla. On lyhytnäköistä arvioida nykyisiä palveluitamme ainoastaan kustannusvertailulla. Laadun huomioiminen tulisi olla aivan yhtä tärkeää. Vielä tärkeämpää on ymmärtää pohjoismaisen hyvinvointijärjestelmämme ainutlaatuisuus ja paremmuus muihin järjestelmiin verrattuna. Suomessa sosiaali- ja terveysjärjestelmä pohjautuu julkisesti tuotettuihin palveluihin, ja syystä. Kilpailuttamisen aiheuttamista haitoista ei tarvitsisi murehtia, jos palvelut tuotettaisiin jatkossakin pääasiassa julkisesti.
