Mummuni kärsi elämänsä aikana monenlaisista kivuista, joita hänelle oli jäänyt raskaan työn runtelemaan vartaloon ikään kuin eläkelahjaksi. Hän oli hyvä peittämään kokemansa kivun muilta, mutta se varjosti hänen jokaista päiväänsä vuosikausien ajan. Hän ei koskaan valittanut osaansa, mutta yhden toiveen hän äidilleni esitti jo vuosia ennen kuolemaansa. ”Pidäthän huolta siitä, että minun ei tarvitse kivuista kärsiä sitten, kun en enää itse pysty asioihini vaikuttamaan”, mummuni pyysi. Ja sen äitini hänelle lupasi.
Suomen terveydenhuolto on maailman huippua, mutta saattohoidollamme emme voi kehuskella. Suomessa saattohoitoa tarvitsee arvion mukaan noin 15 000 – 30 000 ihmistä vuosittain. Tarkkaa tietoa saattohoitoa tarvitsevien määrästä ei ole saatavilla. Tiedossa kuitenkin on, että saattohoitoa eivät Suomessa saa kaikki ne, jotka sitä tarvitsevat. Erityistason saattohoitovuodepaikkoja on ollut arviolta vain alle puolet suositellusta eikä kotisaattohoitoa ja saattohoito-osastoja ole ollut käytettävissä kaikissa kunnissa.
Myös saattohoidon osaamisessa on puutteita ympäri Suomen. Esimerkiksi kivunhoidon osaaminen vaihtelee merkittävästi. Joskus kipua ei osata hoidossa huomioida, tai annetun lääkkeen vaikuttavuutta ei seurata. Liian usein kokonaiskärsimystä ei ymmärretä vakavasti sairaan elämän viimeisissä viikoissa. Sairaanhoitajien peruskoulutuksessa palliatiivisen hoidon opetuksen määrä vaihtelee merkittävästi ammattikorkeakoulusta toiseen. Valtakunnallista suositusta opetusohjelmasta ei ole, ja lisä- ja täydennyskoulutusta on tarjolla vain satunnaisesti. Tähän on saatava muutos.
Hyvä kuolema on kivuton, mutta kärsimys on kipua kokonaisvaltaisempaa. Saattohoito pitääkin sisällään kivun lievittämisen ja muiden oireiden hoidon lisäksi myös ei-lääkinnälliset hoitomuodot. Toisen ihmisen läsnäolo, mahdollisuus kanssakäymiseen ja mielekkääseen ympäristöön ovat kaikki osa saattohoitoa. Elämän viimeisinä hetkinä pienilläkin asioilla on merkitystä. Joillekin se voi tarkoittaa oman lemmikin tassujen tepastelua sängyn vierellä, toiselle mahdollisuutta painaa päänsä vilttiin, joka tuoksuu omalta kodilta. Vähimmilläänkin sen tulisi tarkoittaa rauhallista ympäristöä, lempeitä kosketuksia hoitajilta ja kiireetöntä läsnäoloa kuolevan lähellä.
Saattohoitoa voidaan toteuttaa niin kotona, osastoilla kuin ympärivuorokautisessa asumispalveluissakin. Tavoitteenamme tulee olla, että ihmiset saavat asua samassa paikassa kuolemaansa asti ilman aiheettomia siirtoja päivystykseen tai sairaalaan. Tämä tarkoittaa riittävää resurssointia saattohoidon alkaessa hoitajamitoitukseen, lääkärin konsultaatiomahdollisuutta ympäri vuorokauden nopeasti muuttuvien kipuoireiden lievittämiseksi ja osaamisen kehittämistä kohtaamaan kuolemansairas läheisineen. Kuoleman lähestyessä tulee tehdä saattohoitosuunnitelma. Sen avulla jokainen ymmärtää jäljellä olevan ajan rajallisuuden, ja varaudutaan myös lisääntyvään kokonaisvaltaiseen tuen tarpeeseen. Hyvä saattohoito onkin ennen kaikkea ihmisarvon kunnioitusta.
Mummuni kuoleman jälkeen äitini soimasi itseään siitä, pystyikö hän kuitenkaan pitämään kiinni lupauksestaan omalle äidilleen. Kun ei ollut enää sanoja eikä keinoja kommunikoida, oli vain luotettava omaan intuitioonsa aistia läheisen ihmisen rauha tai levottomuus. Läheisensä kuolinvuoteella ei ole voimia vaatia tai taistella. Silloin tarvitaan lääkärien ja hoitajien herkkyyttä tarjota itse apua sekä kuunnella yhden elämän viimeisiä toiveita.
Ja armollisuutta.
Kyllä, äitini teki kaikkensa pitääkseen lupauksensa.
