Häpeä ei saa hiljentää väkivallasta kertomista

 

Tulosten valossa naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen niin eurooppalainen kuin suomalainenkin häpeätahra –  ja niin on myös miehiin kohdistuva väkivalta. Sellainen yhteiskunta, jossa ihmiset kokevat väkivallan ratkaisevan ongelmat, ei ole terve.  Suomen tulosten osalta huolta herätti myös se, millaisia tuntemuksia väkivallan kokemukset uhrille itselleen saavat aikaan. Muiden negatiivisten tunteiden ohella suomalaisista naisista 28 % tunsi häpeää, 34 % nolostumista ja 22 % syyllisyyttä. Huomioitavaa on myös se, että keskimäärin Euroopassa näitä tuntemuksia oli vähemmän kuin Suomessa. Ainakin tutkimuksen tulosten valossa näyttää siis siltä, että Suomessa uhrit kohdistavat itseensä negatiivisia tunteita enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tämä luo edellytykset puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuurillemme. Väkivallasta on puhuttava yhteiskunnassamme vieläkin enemmän. Uhrien asemaa helpottaa tieto siitä, että on muitakin väkivaltaa kohdanneita ja väkivallan kierteestä pääsee eroon.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitsisi pukea juhlaviksi puheiksi, hienoiksi raporteiksi ja vaikeaselkoisiksi ohjeiksi. Tutkimustietokaan ei hyödytä, jos sitä ei osata soveltaa käytännössä. Meidän jokaisen on myös syytä tarkistaa omat asenteemme ja kykymme ottaa vaikeitakin asioita puheeksi. Meidän, joilla on vapaus puhua väkivallasta, tulisi puhua asiasta kuuluvalla äänellä. Meidän tulisi puhua väkivallasta joka paikassa. Meidän tulisi antaa voimakas viesti siitä, että se on väärin ja tuomittavaa. Meidän tulisi puhua siitä siksi, että uhrin ymmärrys totuudesta voimistuisi ja rohkeus avun hakemiseen vahvistuisi. Meillä jokaisella on velvollisuus vihdoin lopettaa Suomesta lähisuhdeväkivalta.