Muistin virkistämiseksi tulee todeta muutama fakta. Toukokuussa 2010 edellinen hallitus päätti Kreikalle myönnettävästä lainapaketista, johon Suomikin omalta osaltaan osallistui. Tuolloin oppositiossa ollut SDP kritisoi myönnettyjä lainoja erityisesti sen vuoksi, että annetulle lainarahalle ei saatu lainanottajalta minkäänlaisia vakuuksia. Suomi lainasi Kreikalle siis rahaa ilman varmuutta siitä, saako koskaan rahojaan takaisin.
Kreikan lainapaketin jälkeen perustettiin ns. ERVV-järjestelmä. Järjestelmän avulla pystyttiin hankkimaan lainarahaa sekä Irlannille että Portugalille euromaiden takauksia vastaan. Käytännössä siis Suomi, kuten muutkin euromaat, takasivat Irlannin ja Portugalin markkinoilta nostamat lainat. Eurooppalaiset veronmaksajat olivat siis sijoittajien saama vakuus sijoituksistaan, mutta kukaan ei huolehtinut suomalaisten tai muiden eurooppalaisten oikeuksista saada vakuus omalle panokselleen.
SDP on vaatinut vakuuksia annetulle lainalle ja takuille aina ensimmäisestä Kreikka-paketista asti. Linja on ollut johdonmukainen – valitettavasti edellinen hallitus ei SDP:n viestiä kuitenkaan vielä kuullut. Kevään vaalien jälkeen ja hallitukseen pääsyn myötä SDP vaati muutosta Suomen kannalle euromaille myönnettävistä takuista. Viesti oli selkeä. Suomalaisten varallisuus on turvattava. Sillä tiellä nyt ollaan.
Naistensaunassa vertasin Kreikan tilannetta tavalliseen asuntolainan ottajaan. Vaikka Kreikan – kuten Irlannin ja Portugalinkin – pelastuspaketit Suomen vakuusvaatimuksineen tuntuvat välillä liian mutkikkailta, eivät ne lopulta ole tavallista asuntolainaa kummempia. Kysymys on pohjimmiltaan samankaltaisesta prosessista, jossa toinen osapuoli tarvitsee lainaa ja toinen sitä joko myöntää tai on myöntämättä. Mitä suuremmasta lainasta on kysymys, sitä suuremmat vakuudet pankki lainastaan haluaa. Joka kerta pankki kuitenkin varmistaa, että huonoimmassakin tilanteessa se saa omansa takaisin. Tapetilla olevassa Kreikka-paketissa on kysymys aivan samoista periaatteista. Myös veronmaksajilla on oikeus saada vakuudet lainaamalleen tai takaamalleen summalle. Vai kuinka moni meistä on saanut asuntolainaa ilman itse hankittuja vakuuksia? En minä ainakaan. Miksi siis velkaantunut valtio olisi tavallista veronmaksajaa kummempi?
Kaiken tämän kuohunnan keskellä emme kuitenkaan saa unohtaa ihmisten välistä solidaarisuutta. Myös meidän tulee kantaa vastuuta yhteisestä hyvästä. Saattaahan olla, että joku päivä mekin tarvitsemme apua. Tämän vuoksi Suomen on perusteltua olla auttamassa Kreikkaa hädässään, toki omien vakuusehtojensa ja Kreikan sisäisten uudistusten toteutuessa. Onneksi valtionvarainministeri Urpilainen on tahtonainen! Tahtoa nimittäin tässä tilanteessa vaaditaan, jotta asiat saadaan vietyä mallikkaasti loppuun asti.
